torstai 30. joulukuuta 2010

Kärsittekö kaamosmasennuksesta?

Valkee Oy on julkaissut 29.12.2010 Oulu-lehdessä alla olevan ilmoituksen, jossa se hakee koehenkilöitä tutkimukseen, jolla se haluaa osoittaa, että sen kehittämä laite on kalliin hintansa arvoinen. Siitähän – rahasta – siinä on kysymys, vaikka sitä ei tietenkään sanota suoraan tai edes kiertoteitse. Valkee Oy haluaa tieteellistä tukea sille, että sen kehittämä laite auttaa ”ihan oikeasti” ja jokaisen kannattaa ostaa sellainen.

Jos laite lääketieteellisine latureineen maksaa apteekissa – apteekki on tunnetusti paikka, josta ei saa senttiäkään alennusta – 210 euroa, sen hinta voidaan ajatella muodostuvan seuraavasti:

Alv (23 %) 39,27 euroa
Apteekin osuus (35 %) 59,75 euroa
Valkee Oy:n veroton tukkuhinta 110,97 eli 111 euroa

Laitteen valmistuskustannuksia on arvioitu vanhemmassa kirjoituksessa. Reilu ja totuudenmukainen arvio voisi olla 11 euroa, jolloin voitto jokaisesta myydystä laitteesta olisi pyöreät 100 euroa.

Jos Valkee saisi vaikkapa joukkosuggestion (mitä tehokas mainontakin itse asiassa on) avulla myytyä laitteitaan Suomessa 100 000 kappaletta, se tietäisi ”vaatimatonta” 10 miljoonan euron voittoa lähes tyhjästä. Kyllähän tuollainen summa kelpaisi yrityksen keksijäkaksikolle, ja siksi onkin ymmärrettävää, että Valkee Oy tekee kaikkensa ja mahdollisesti vielä enemmänkin, jotta tyhmiä suomalaisia saataisiin puijattua ostamaan kirkasvalokuulokkeet, joilla taitaa olla heihin yhtä paljon vaikutusta kuin täysikuulla.

Kukaan tahansa ei tietenkään kelpaa koekaniiniksi, vaan kansanomaisesti sanoen vain puolihullu kelpaa Valkee Oy:lle. Sinisellä rengastetuista oireista kärsii (ainakin joskus) arviolta noin 90 prosenttia suomalaisista. Mistäpä muusta esim. ylipainoisten suomalaisten paino-ongelmat johtuisivat kuin ”ruokahalun muutoksista” ja erityisesti kasvaneesta ruokahalusta, jota on jatkunut jo pidemmän ajan.

Vaatimus ”liikaa alkoholia” on huvittava ja täysin tulkinnanvarainen. Ei edes täysi alkoholisti käytä omasta mielestään ”liikaa alkoholia”, vaan hän on kaikkien muiden päihderiippuvaisten (jollaisiksi voidaan lukea jokainen vähänkin alkoholia käyttävä) tapaan vain kohtuukäyttäjä, eli hänellä on niin sanotusti homma hanskassa, vaikkakin hanskat ovat saattaneet tipahtaa taskusta matkan (tai elämän) varrella.

Punaisella alleviivattu vaatimus on mielenkiintoinen. Sehän tarkoittaa selvästi, että kaamosmasennus (mitä se sitten tosiasiassa lieneekin) on mielenterveyden häiriö eli mielisairautta. Kansan suussa mielenterveyden häiriöistä eli mielisairaudesta kärsivä kulkee nimellä hullu – siitähän ei pääse minnekään.

Tutkimuksen vastaavana lääkärinä on tunnettu psykiatri, mikä myös todistaa sitä, että tässä ollaan tekemisissä mielenterveysongelmien kanssa.

Yhdenkin kerran psykiatrin vastaanotolla käynyt potilas saa papereihinsa tietyn merkinnän, joka säilyy siellä ikuisesti. Kerran hullu on aina hullu, niin kuin tavataan sanoa.

Tässä taitaa taas kerran käydä niin, että tämän crackpot-tutkimuksen maksavat veronmaksajat, ja kun tutkimustuloksia ”ohjaillaan” sopivasti, Valkee Oy kerää taloudellisen hyödyn.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten kävisi, jos täysin terve henkilö osallistuisi (vilpillisesti) Valkee Oy:n tutkimukseen. Voisiko terveelle koehenkilölle käydä kuten Samuel Fullerin elokuvassa Shokkikäytävä kävi mielisairaalassa tutkimusta tekevälle lehtimiehelle, joka muuttui seuransa (eli sairaalan hoidokkien) kaltaiseksi?

Metrojunakeksinnöllä maailmalle

Sanomalehti Kaleva kertoi tänään, että "oululaislähtöisen Pentti Ollikaisen erikoinen metrojunakehitelmä on leviämässä maailmalla isoihin kuvioihin”.

Kaleva jatkaa: ”Yläilmoissa kulkeva junakeksintö on hänen mukaansa täydellä varmuudella toteutumassa ainakin Yhdysvalloissa ja Intiassa.”

Kalevan artikkeli (jota ei näytä olevan verkkolehdessä) on kokonaisuudessaan lystikästä luettavaa. Siinä Ollikainen kehuu, että ”amerikkalainen liiketoimintakontaktini sanoi, että tämä ei ole miljoonabisnes vaan miljardibisnes”.

Mistä tässä on sitten oikein kysymys? Ollikaisen juna kulkee 4,5 metrin korkeudella tolppien varassa olevalla radalla. Juna kulkee lasisessa putkilossa, jonka katto on aurinkopaneelia. Järjestelmä tuottaa sähköä yli junan tarpeen, ja ylijäämäsähkö voidaan myydä sähköverkkoon. Vielä (kaiken kerrotun hyvän lisäksi) paranee: rata ottaa talteen myös tuulienergian.

Satuilu jatkuu edelleen: juna on nykydirektiivien vaatimusten mukaan äänetön. Tuskinpa mikään direktiivi vaatii, että junan pitäisi olla äänetön, koska sehän olisi mahdotonta. Kaikki liike synnyttää ääntä.

Jos kaikki kerrottu pitäisi paikkansa, se olisi liian hyvää ollakseen totta, ja siksi se ei lienekään totta. Jos tuollaisen keksiminen voisi olla totta, se olisi tehty jo aikoja sitten jossakin muussa maassa kuin Suomi-nimisessä junttilandiassa.

Ilmarata, jonka Ollikainen on keksinyt ”uudelleen”, on vanha keksintö. Sitä on käytetty monissa Yhdysvaltojen kaupungeissa, ja se taitaa olla vieläkin käytössä mm. Chicagossa.

Ollikainen olisi halunnut pilottiradan Ouluun Oulunsalon lentoaseman ja kaupungin keskustan välille jo vuonna 2007, mutta kuten kaupunkikuvasta voidaan havaita, sitä ei (ainakaan vielä) ole toteutettu. Kustannukset ovat Ollikaisen mukaan kuusi miljoonaa euroa kilometriltä, mutta Suomen arktisissa oloissa ne luultavasti olisivat selvästikin korkeammat. Matkaa keskusta lentoasemalle taitaa olla noin 20 kilometriä, jolloin minimetron rakennuskustannuksiksi olisi tullut vähintäänkin ”vaatimattomat” 120 miljoonaa euroa. Matkustajamäärät kyseisellä reitillä ovat sitä luokkaa, että hankkeen toteuttaminen olisi ollut kuin suoraan hölmöläisyyden oppikirjasta.

Rivien välistä on luettavissa, että Ollikainen rinnastaa ”keksintönsä” uuteen Nokiaan. Niin ja onhan Ollikainen melkein kuin Ollila.

Jos minimetro toimii tuottamallaan aurinkoenergialla, se on silloin käyttökelpoinen vain niissä maissa, joissa auringon säteilyn intensiteetti on riittävän voimakas, eli kyseeseen tulisivat lähinnä maat, jotka sijaitsevat 40. pohjoisen ja 40. eteläisen leveyspiirien välissä. Tuolloinkin se toimisi vain silloin, kun auringon sijainti taivaalla olisi riittävän korkealla, eli aamupäivän kello yhdeksän ja iltapäivän kello kuudentoista välillä. Sateella se ei toimisi, ja pilvisellä säällä juna liikkuisi hitaammin.

Todellisuudessa juna olisi riippuvainen ulkoisesta energianlähteestä ja toimisi omavaraisesti vain aurinkoisina päivinä, jos sitten silloinkaan aina.

Edellä mainittujen syiden vuoksi se on täysin soveltumaton Suomen olosuhteisiin. Lisäksi koska junaradan rakentaminen maahan tai ilmaan on erittäin kallista, se kannattaa tehdä vain silloin, kun ratayhteyttä voidaan hyödyntää tehokkaasti, eli reittiä käyttää suuri matkustajamäärä. Suomessa tällaiseen tuskin on tarvetta.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Sähkön hinta nousee

Markkinahintaisen sähkön hinta on noussut selvästi kuluvan vuoden lopussa. Samanlainen hinnannousu nähtiin myös vuoden alussa, mihin vaikutti tuolloin vallinnut pakkasjakso. Vuoden alun nousu jäi kuitenkin melko lyhytaikaiseksi, ja sen vaikutus koko vuoden sähkön keskimääräiseen hintaan jäi pieneksi.

Pitkäaikaisennusteen mukaan kylmä säätyyppi tulee jatkumaan Skandinaviassa, mikä takaa sähkön markkinahinnan pysyvän korkealla.

Markkinahintaiseen sähköön perustuvan sähkösopimuksen tehneillä sähkön hinta nousee takautuvasti, eli seuraavan kuukauden kiinteä hinta määräytyy kuukauden tarkastelujaksolla, jonka keskikohta on tasan kuukausi ennen uuden jakson alkua. Tammikuun 2011 hinnan määräytymisjakso on siten 16.11. – 15.12.2010.

Tammikuun hinnaksi olisi pohjoismaisen NordPool-sähköpörssin mukaan tullut 12,02 snt/kWh, joka lieneekin kaikkien aikojen ennätys. Sen tähden nyt olikin sopiva aika luopua markkinahintaisesta sähköstä ja vaihtaa tilalle edullisempi tuote, jollaisen sama sähkönmyyjä pystyi tarjoamaan.

Oulun Sähkönmyynnin hinnat eivät olleet kilpailukykyiset nykyisen toimittajan kanssa. Yhden vuoden sopimuksen mukainen energiahinta Oulun Sähkönmyynnillä on 7,00 snt/kWh, ja lisäksi päälle tulee perusmaksu 3,50 euroa/kk, joka tekee 42 euroa vuodessa.

Toinen vaihtoehtoinen tuote olisi ollut toistaiseksi voimassa oleva sopimus, jossa energiahinta on 6,95 snt/kWh ja perusmaksu 3,52 euroa/kk. Erona vuoden määräaikaisen sopimukseen tässä on sähkön kWh-hinta hieman pienempi mutta perusmaksu on kaksi senttiä kalliimpi.

Tekemässäni uudessa sopimuksessa eteläsuomalaisen sähkönmyyjän kanssa sähkön kWh-hinta on edullisempi kuin Oulun Sähkömyynnillä. Lisäksi siinä ei ole lainkaan perusmaksua.

Jos sähkön vuosikulutus on pieni, perusmaksulla saattaa olla merkittävä vaikutus sähkön kokonaishintaan. Tätä vaikutusta on selvitetty aikaisemmin.

Oulun Sähkönmyynnillä on suuri tuloutusvelvoite Oulun kaupungille, ja sen vuoksi sen sähkön hinnassa on selvää piiloveroa. Merikosken vesivoimalan tuottama sähkö on käytännössä lähes ilmaista Oulun Sähkönmyynnille, ja Toppilan turvevoimala tuottaa sähköä kaukolämmön ohella, vaikkakin kuten kaikissa yhteistuotantovoimaloissa myös siinä sähköntuotanto on ensi sijalla ja kaukolämpöä saadaan sivutuotteena, koska turbiinista tulevä vesi(höyry) täytyy saada jäähdytettyä riittävästi, ennen kuin se voidaan tulistaa uudelleen.

Oulun Sähkönmyynnillä lieneekin useita ei-oululaisia asiakkaita, jotka ilmeisesti maksavat joko tietoisesti tai tietämättään veroa Oulun kaupungille. Minä en tekisi niin.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Viivepeili 1.0 eli Mobilespot Oy:n hengentuote

Oulun 1 kertoi tammikuussa eli lähes vuosi sitten Terva 3.0 -kasvuyritystehtaasta, johon samaiseen sylttytehtaaseen näyttävät tänään Kalevassa julkaistun artikkelin jäljet johtavan. Oulun tervainen menneisyys on nähtävästi haluttu unohtaa, koska nimi Terva 3.0 on korvattu varsin lattealla Yritystakomo-nimellä.

http://oulun1.blogspot.com/2010/01/terva-30-eli-tervakolmonen.html

Kalevan artikkelin pääpaino on kuukausi sitten perustetun Mobilespot Oy:n kehittämässä viivepeilissä – minä käytäisin termiä Viivepeili 1.0 – joka – nyt on hieman vaikeaa pitää kasvoja peruslukemilla – tekee niinkin ihmeellistä kuin näyttää tapahtumat peilin edessä viivästettynä. Kalevan ”ihmepeiliksi” kutsuma laite on sijoitettu vaatetusliike Pukumieheen (eli juuri siihen ”rommauttajaan”), jossa asiakkaat voivat katsoa ihmepeilin välityksellä sitä, miltä he näyttävät takaapäin tai aivan hetki sitten.

Viivepeili on alun perin kehitetty urheilijoiden harjoitteluavuksi, josta se sitten päätyi Pukumieheen. Huippu-urheilu on Suomessa yhteiskunnan tukemaa, ja tuki tulee joko suoraan verovaroista tai poliittisin perustein veikkausvaroista. Yritysten suora tuki urheilijoille on asia erikseen. Pysyminen maailman huippujen tasolla on vaikeaa, ja sen vuoksi lajiliitot tekevätkin kaikkensa siinä onnistuakseen – jopa hankkimalla viivepeilin.

Artikkelissa ei kerrota sen tarkemmin ihmepeilin toiminnasta, mutta kuvan perusteella voisi päätellä, että laitteisto käsittää pienen videokameran, lcd-monitorin ja tietokoneen sovellusohjelmistoineen. Ohjelmisto tallentaa kameran (joita voi tietenkin olla useampi eri kulmissa) välittämän kuvan ja välittää sen hetkeä myöhemmin monitoriin. Välitettyyn kuvaan voidaan ehkä asettaa eri pituisia viipeitä, ja nämä eri tavalla viivästetyt otokset voidaan esittää pienemmissä ikkunoissa.

Mobilespot Oy:n viivepeilistä tuskin tulee tämän tai edes seuraavan joulun hittituotetta. Tokihan jokin vaatetusliike voisi haluta tarjota tällaisen ”palvelun” asiakkailleen, mutta on luultavaa, että potentiaalisia liikkeitä on varsin vähän Suomessa. Ja ulkomaanvalloituksen Mobilespotin kannattaisi suosiolla unohtaa, koska takkiinhan siinä vain tulisi.

Yhteiskunnan tukema urheilijoiden harjoittelu näyttääkin olevan ainoa taho, joka voisi käyttää viivepeiliä. Yhteiskunnan tuella myös koko Yritystakomo on varmasti tähänkin asti pysynyt pystyssä, ja siksi onkin luontevaa, että yhteiskunta tukee myös sen yritysten toimintaa.

Oulu jälkeen Nokian ihmeen näyttää tuottavan vain tällaisia naurettavuuksia, joihin voidaan lukea myös aikaisemmin jo useamman kerran arvostellut Valkee Oy:n kirkasvalokuulokkeet.

It-ala alkaa olla auringonlaskun ala. Ainoaa laajamittaisempaa aktiivisuutta näyttää olevan vain matkapuhelimien ja internersovellusten ympärillä, mutta niihinkin näyttää olevan entistä vaikeampi keksiä enää mitään ”uutta”, mistä kertoo henkilöstömäärän vähennykset alan yrityksissä.

Mobilespot Oy:n, joita menee tusinaan N kappaletta, kaltaiset uudet yritykset ovat pakon edessä: ne yrittävät väen väkisin ”keksiä” jotakin uutta, josta ne täysin epärealistisesti kuvittelevat tulevan matkapuhelimen kaltaista tuotetta, joka mullistaisi markkinat. Noista ”ideapajoista” putkahtaa sen sijaan tuotteita, joita ei olisi koskaan tarvinnut keksiä ja tuotteistaa, koska niille ei yksinkertaisesti ole markkinoita. Ne pysyvät toiminnassa vain niin kauan kuin jokin taho rahoittaa niitä.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Päivän päättyessä

Inter spem curamque, timores inter et iras omnem crede diem tibi diluxisse supremum, grata superveniet quae non sperabitur hora

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Filatelian problematiikka

Etelä-Afrikan tasavallassa julkaistiin vuosina 1961–1974 postimerkkien ns. ensimmäistä käyttösarjaa, johon kuului kaikkiaan 21 erilaista merkkiä ja jossa oli 17 eri maksuarvoa.

Filateliaa tuntemattomalle kerrottakoon, että käyttösarja tarkoittaa merkkisarjaa, jota julkaistaan tavallisesti pitkän ajanjakson aikana ja jonka painosmäärä on määrittelemätön.

Sarjassa käytettiin kahta erilaista ulkoasua, kolmea erilaista vesileimaa (ja vesileimaton), erilaisia paperilaatuja ja kahta erilaista loisteainetta (fluoresointi ja fosforointi). Merkeistä on siten eroteltavissa kahdeksan erilaista versiota mutta ei kaikissa maksuarvoissa.

Yksinkertaisessa luokittelussa voidaan siten erottaa 90 erilaista merkkiä. Koska jotkin erot ovat vaikeasti havaittavissa, noiden merkkien erottelu voi olla erittäin hankalaa. Laajemmassa luokittelussa sarjan erilaisten merkkien määrä kasvaa vielä usealla kymmenellä. Vaihtelua syntyy mm. eri värisävyistä, rullamerkistä, poikkeavasta paperilaadusta ja käänteisestä vesileimasta (eli paperiarkki on asetettu nurin päin painokoneeseen, jolloin vesileima näkyykin peilikuvana, mutta tämä on mahdollista vain, jos vesileima ei ole symmetrinen keskiakselinsa suhteen). Lisää vaihtelua syntyy virhepainamista, joita on lähes sata kappaletta yhteensä.

Esimerkiksi maksuarvosta 2 c, joka kuvaa kullan valmistuksen loppuvaihetta, valamista (pouring gold), julkaistiin kaikki kahdeksan eri versiota. Alla on kuvattu kukin versio erityispiirteineen (variaatio, luettelonumero, julkaisuaika tunnetulla tarkkuudella, vesileiman tyyppi, poikkeava paperilaatu, loisteaine, ym.):

#1, 200, 1961, coat of arms
#2, 211, 8/1961, ei vesileimaa
#3, 228, 11/1964, RSA, päällystetty paperi, fluoresoitu
#4, 238, 1/1968, RSA, päällystetty paperi, fluoresoitu, uudistettu ulkoasu
#5, 264, 1/1969, RSA-tb, fluoresoitu
#6, 290, 2/1970, RSA-tb, fosforoiva kehys
#7, 316, 11/1971, RSA-tb, fosforoiva
#8, 327, 11/1972, ei vesileimaa, kiillotettu paperi, fosforoiva


Kuvassa näkyvät ylärivissä variaatiot #2 (211) ja #3 (228) ja alarivissä #6 (290), #7 (316) ja #8 (327).

Muuttunut ulkoasu on havaittavissa esim. variaatioiden #3 ja #6 välillä. Ero on tekstissä ja tarkemmin sanoen sen taitossa: Artikkeli ”VAN” liittovaltion afrikaansinkielisessä nimessä ”REPUBLIEK VAN SUID-AFRIKA” loppuu ylärivillä ennen AFRIKA-sanaa variaatio #3:ssa, kun se uudemmassa #6:ssa yltää sanan loppuun asti. Tämä onkin helppo havaita, eli kolme ensimmäistä variaatiota on helposti eroteltavissa muista viidestä variaatiosta.

Kolmesta ensimmäisestä variaatioista #3 on helposti eroteltavissa uv-lampun valossa, koska fluoresoidussa merkissä valkoiset osat näkyvät eri värisinä kuin tavallisessa paperissa. Vesileima on myös hyvä tunniste, mutta se haalistuu usein lähes näkymättömäksi, joten sen havaitseminen voi toisinaan olla mahdotonta. Variaatioita #1 ja #2 voikin siten olla lähes mahdotonta erottaa toisistaan, jos #1:n vesileimaa ei havaitse.

Viiden jälkimmäisen variaation kohdalla #6 erottuu helposti fosforoivan kehyksensä ansiosta. Katsomalla merkkiä sopivassa kulmassa kehyksen erottaa jopa ilman uv-lamppua. #8 on myös helppo erottaa kiillotetun ja paksumman paperilaadun ansiosta.

#4 erottuu myös päällystetyn, kaoliinia sisältävän paperin ansiosta. Jäljelle jäävien #6 ja #7 saattaisi kuvitella olevan myös helposti eroteltavissa, koska fluoresoinnilla ja fosforoinnilla on erilaiset ominaisuudet. Fluoresointi loistaa vain silloin, kun sitä valaistaan uv-valolla, jonka aallonpituus on 366 nm. Fosforointi saadaan puolestaan näkymään uv-valolla, jonka aallonpituus on 254 nm, ja se loistaa jonkin aikaa sen jälkeen, kun valo on sammutettu.

Kun postimerkki halutaan irrottaa kirjeestä tai muusta postituotteesta, johon se on joskus liimattu kiinni, postimerkkileikettä täytyy liottaa vedessä, jolloin merkki kastuu ja liimasidos irtoaa. Tässä yhteydessä loisteaine tahtoo myös liueta samaan pesuveteen, jolloin merkkien erottelu tai erojen havaitseminen ei olekaan enää niin helppoa.

Jos postimerkissä on selvästi luettavissa oleva postileima päivämäärineen, se voi auttaa selvittämään postimerkin julkaisuajankohdan, mutta se toimii kuitenkin vain toiseen suuntaan: postimerkki on aina julkaistu ennen leiman päivämäärää, mutta se ei voi koskaan olla julkaistu leimauksen jälkeen. Leiman avulla voidaankin siten selvittää se, että postimerkki on julkaistu leimauspäivänä tai sitä ennen.

Kuvan #8 on leimattu 19.1.1974 Kapkaupungissa. Koska postileima on keskellä merkkiä ja suorassa siten, että paikkakunta ja päivämäärä ovat selvästi luettavissa, tuollaista merkkiä kutsutaan loistoleimaiseksi, ja sen luetteloarvo on tavallisesti moninkertainen verrattuna huonommin pyörö- tai ketjuleimattuun merkkiin, vaikkakaan merkki itsessään ei ole mitenkään harvinainen.

tiistai 30. marraskuuta 2010

Suomen Sonyn asiakaspalvelu

Jätin viime sunnuntaina alla olevan kursivoidun tekstin Suomen Sonyn web-sivujen kyselylomakkeeseen:

”Nykyinen cd-soittimeni, Sony XE-330, joka seurasi suoraan ensimmäistä 1986 ostettua cd-soitintani, Sony CDP-30:a, alkaa vedellä viimeisiään. Siinä alkaa ilmetä sama vika kuin ensimmäisessä: toistossa ilmenee katkoja ja hyppyjä takaisin samaan katkon aiheuttavaan kohtaan, mihin on syynä ilmeisestikin kulunut koneisto.

Löysin sivultanne yhden perus cd-soittimen, CDP-XE370:n. Onko tämä yksinkertaisin Suomessa myytävä Sonyn cd-soitin? Jos se on, siinä tapauksessa haluaisin tietää sen hinnan ja myyjäliikkeen Oulun seudulla.

Siinä tapauksessa, että jokin toinen malli on yksinkertaisin, haluaisin saada siitä vastaavat tiedot. Minulle riittää mahdollisimman yksinkertainen malli.”


Kysymäni asiat olivat yksinkertaisia, ja saattaisi kuvitella, että Suomen Sony on se taho, joka osaisi parhaiten vastata Sonyn valmistamia elektroniikkatuotteita koskeviin kysymyksiin. Sitä ei voi kuitenkaan päätellä tänään saapuneesta vastauksesta:

”Kiitos yhteydenotostanne Sonyn tekniseen tukeen.

On valitettavasti mahdotonta sanoa mikä on yksikertaisin markkinoilta löytyvä CD-soitin. Sony ei ole valmistanut pohjoismaiden markkinoille tämänlaisia CD-soittimia kahdeksaan vuoteen joten tämä on vanha laite ja voi olla vaikeata löytää liikkeistä.

Meillä ei ole liikkeiden varastotilanteita tai hintatietoja joten emme valitettavasti osaa ohjata teitä tiettyyn liikkeeseen.”


Miten tämä voi olla mahdollista? Suomen Sony ei siis tiedä, mikä on yksinkertaisin Suomessa myytävä Sony-cd-soitin. Mikä tai kuka sen voisi sitten tietää ellei Sony itse?

Minä kysyin selvästi: Löysin sivultanne yhden perus cd-soittimen, CDP-XE370:n. Onko tämä yksinkertaisin Suomessa myytävä Sonyn cd-soitin?

Miten tuohon kysymykseen voi olla niin vaikea vastata? Sonyn sivulla näytti olevan kokonaiset neljä erilaista cd-soitinta, joista XE370 on luultavasti edullisin. Miksi maahantuoja ei voinut kertoa sitä?

Mitä tämä oikein tarkoittaa: ”Sony ei ole valmistanut pohjoismaiden markkinoille tämänlaisia CD-soittimia kahdeksaan vuoteen joten tämä on vanha laite ja voi olla vaikeata löytää liikkeistä.”

XE370 ei voi olla vanha laite, jos se kerran on maahantuojan web-sivulla. Ei kai Suomen Sony esittele sivullaan cd-soitinta, jota ei ole valmistettu kahdeksaan vuoteen. Mistä tässä on oikein kysymys?

Voisikohan kyseessä olla luki-häiriöstä johtuva väärinymmärrys? Kyllähän luvut 330 ja 370 näyttävät hieman samankaltaisilta, mutta minä mainitsen selvästi löytäneeni Sonyn (Suomen) sivulta juuri CDP-XE370-soittimen enkä mitään vanhempaa mallia.

Maahantuoja on ainoa taho, joka tietää sen tuotteiden vähittäismyyjät. Jotakin vähäistä harmaatuontia lukuunottamatta jokainen Suomessa myytävä Sony-tuote kulkee Suomen maahantuojan kautta, eli maahantuoja tietää, missä ja mitä määriä sen tuotteita myydään eri puolilla maata.

Entä sitten viimeinen kappaleeni: ”Siinä tapauksessa, että jokin toinen malli on yksinkertaisin, haluaisin saada siitä vastaavat tiedot. Minulle riittää mahdollisimman yksinkertainen malli.”

Jos CDP-XE370 (katsomatta siihen, milloin se on valmistettu) ei olekaan yksinkertaisin malli, miten voi olla mahdollista, että Suomen Sony ei osaa kertoa, mikä on yksinkertaisin malli?

Tämä on hyvä esimerkki nykyajan asiakaspalvelusta, johon on valikoitunut henkilöitä, joiden kompetenssi – jos sitä on sitten lainkaan – on aivan jossakin muualla kuin heidän nykyisessä tehtävässään.

Jotta palaute menisi perille ja opiksi, maahantuojan asiakaspalvelu saa seuraavan viestin:

”En oikein ymmärrä vastaustanne. Olisiko vastaaminen onnistunut paremmin, jos te olisitte lukeneet viestini tarkemmin?

Minä voin lukea vastauksenne rivien välistä toivomuksen, että seuraavaksi ostamani cd-soittimen valmistaja on jokin muu kuin Sony. Sitäkö te toivotte? Kyllähän niitä muutkin osaavat valmistaa.

Olen kommentoinut asiaa blogissani, jossa olevan tekstin toivon teidän lukevan:

http://oulun1.blogspot.com/2010/11/suomen-sonyn-asiakaspalvelu.html

Postia sinulle

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Sudoku 2.0

Tämänpäiväinen vaikea sudoku oli hieman haastavampi mutta ei nyt kuitenkaan mitenkään erityisen vaikea.

Jos sudoku on laadittu oikein, sen ratkaiseminen etenee yksikäsitteisesti. Siinä on silloin aina olemassa vähintääkin yksi täytettävä ruutu, jonka täyttämällä pääsee eteenpäin. Ainoatakaan numeroa ei siten tarvitse lähteä arvailemaan, joka johtaa todennäköisesti vain väärään ratkaisuun.

Sudokun voi toki ratkaista hölmöläisten tyyliin yritys ja erehdys -menetelmällä, mutta se tietää vain suurta työn määrää.

Sudokun vaikeuden määrä ennalta annettujen numeroiden lukumäärä ja niiden keskinäinen sijainti ruudukossa. Oheisessa sudokussa oli valmiita numeroita 23 kappaletta, minkä pitäisi tehdä siitä melko vaikean.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Sudoku

Sanomalehti Kaleva on jo usean vuoden ajan julkaissut sivullaan sudokuja, joita on kolme kappaletta: helppo, keskivaikea ja vaikea. Helppo on nimensäkin mukaisesti helppo sudoku, jonka ratkaisemisessa ei normaaliälyiseltä pitäisi kulua kovinkaan monta minuuttia.

Keskivaikean ratkaiseminen vaatiikin sitten hieman enemmän aikaa, mutta sen ero vaikeaan sudokuun ei yleensä ole kovinkaan suuri. Vaikeusero helpon ja keskivaikean välillä on paljon suurempi kuin keskivaikean ja vaikean.

Sanottakoon tässä se, että sudokujen ratkaiseminen ei vaadi mitään erityistä älykkyyttä, mutta älykkyydestä on tietenkin hyötyä niin sudokujen ratkaisemisessa kuin muissakin arkielämän asioissa.

Kalevan tämänpäiväinen vaikea tehtävä oli nimestään huolimatta erittäin helppo.

torstai 25. marraskuuta 2010

Valkee Oy:n laitetta ei ole patentoitu

Sanomalehti Kaleva, joka on viime aikoina kärsinyt uutispulasta, on ilmeisestikin katsonut tarpeelliseksi palata vanhaan tuttuun ja varmaan aiheeseen eli Valkee Oy:hyn ja sen korvavalolaitteeseen tai kirkasvalokuulokkeisiin niin kuin yritys itse sitä kutsuu.

Valkee Oy:n korvavalolaite on nimittäin saanut Pohjois-Pohjanmaan Innosuomi-kilpailun ensimmäisen palkinnon. Palkinnon sisällöstä ei tosin mainita mitään, joten se ei lienekään rahaa vaan arvattavastikin vain kunniakirja, jonka Valkee Oy:n johto voi ripustaa edustustilansa seinälle, jossa se on sitten kaikkien vieraiden nähtävissä ja ihailtavissa.

Voiton perusteina olivat mm. innovaation uutuus ja ajankohtaisuus, kaupallistamisaste ja mahdollisuudet menestyä kotimaisilla ja ulkomaisilla markkinoilla. Kalevan verkkolehti kertoo sen, mitä paperilehti ei kerro: ”Valkeen laite on patentoitu ja lääkelaitehyväksytty ja se on jo myynnissä.”

Kaleva valehtelee jälleen kerran kertoessaan, että laite on patentoitu. LAITETTA EI NIMITTÄIN OLE PATENTOITU. Kaleva kertoi edellisen kerran 12.1.2010, että laite on patentoitu, mutta se ei pidä paikkansa. Tammikuun blogikirjoituksessa kerrottiin, että Valkee Oy on jättänyt Yhdysvaltojen patenttivirastoon epämääräisen patenttihakemuksen, jossa ”vain kuvauksen lopussa mainitaan korvakäytävän valaiseminen (viitteet 550, 556A ja 556B)”. Patenttihakemus ei ole myönnetty patentti.

Valkee Oy on jättynyt samaan virastoon myös toisen patenttihakemuksen, joka on saavuttanut hakemus-statuksen 18.2.2010, eli se on tullut julkiseksi tuolloin. Tässä Portable electronic device -nimisessä patenttihakemuksessa viitataan tarkemmin korvakäytävien valaisemiseen, kuten kuvasta voidaan havaita. Mikään ei kuitenkaan takaa, että sille tultaisiin koskaan myöntämään patenttia. Se tullaan vasta näkemään joskus tulevaisuudessa.

Valkee Oy:n laitteelle on (tietenkin) haettu patenttia myös Suomessa nimellä ”Kannettava elektroninen laite”, vaikkakaan sitä ei ole mainittu aikaisemmin blogissa. PRH:n asiakirjojen mukaan asiaa on vatvottu 6.9.2006 lähtien, jolloin hakemus on saapunut virastoon. Lukuisten korjauskierrosten vuoksi hakemuksen käsittelyyn on kulunut runsaasti aikaa.

Hakemus on saanut jo neljä välipäätöstä patentoitavuudesta, koska alkuperäinen hakemus rikkoi niin selvästi jo olemassaolevia patentteja, karsitut ja korjatut vaatimukset rikkoivat edelleenkin vanhoja patentteja ja hakemuksessa oli muodollisia puutteita eli mm. samaa käsitettä kutsuttiin kahdella eri nimellä. Käsittely on edelleenkin kesken, ja menossa oleva vaihe on ”tekninen tutkinta”. Valkeen Oy:n ”Kannettavaa elektronista laitetta” (suom. kirkasvalokuulokkeet) ei siis ole vieläkään patentoitu.

Kalevan artikkelissa kerrottiin lisäksi uudesta alkavasta tutkimuksesta, johon etsitään sataa ”kaamosmasentunutta” koehenkilöä. Se on tarkoitus toteuttaa kaksoissokkotutkimuksena, jossa lääkäri ja potilaat eivät tiedä annettavan annoksen suuruutta.

Valkee Oy kertoo web-sivullaan, että ”sivuvaikutuksista yleisimpiä ovat kuumotuksen tunne korvakäytävässä ja ohimenevä pääkipu”, mikä mainittiin lokakuun kirjoituksessa. Jos korvaan tungettu valokuuloke aiheuttaa ”kuumotuksen tunnetta korvakaytävässä ja ohimenevää pääkipua”, miten tutkimusta voidaan kutsua kaksoissokkotutkimukseksi? Jos koehenkilö tuntee, että valo on kytketty päälle, hän varmastikin tietää myös sen, että hoito on käynnissä ja se vaikuttaa varmasti, jos siihen vain haluaa uskoa. Tutkimus tällä tavalla toteutettuna antaa varmasti aivan liian myönteisiä tuloksia, mutta se lieneekin Valkee Oy:n tarkoitus.

Valkee Oy:n ainoa motiivi näyttää olevan saada mahdollisimman myönteisiä koetuloksia ja sen myötä osoittaa, että kaamosmasennus on todellinen sairaus, johon auttaa sen ”keksimä” valolaite. Jos Valkee Oy pystyy osoittamaan, että laite tehoaa (johonkin), sen seuraava tavoite olisikin sitten saada laite hyväksyttyä viralliseksi hoitolaitteeksi kuviteltuun kaamosmasennukseen, jolloin Kela saattaisi maksaa osan laitteen hinnasta, mikä lisäisi sikakalliin laitteen myyntiä.

205 euroa laturista ja laitteesta, joka vain lähettää valkoista valoa kahdesta korvatulpassa olevasta ledistä, on hurja hinta.

Vanhemmat kirjoitukset kertauksen vuoksi:

http://oulun1.blogspot.com/2010/10/valkee-oyn-korvavalolaite.html

http://oulun1.blogspot.com/2010/01/valohoitoa-korvassa.html

Ja yksi uudempi:

http://oulun1.blogspot.com/2010/12/karsitteko-kaamosmasennuksesta.html

Lisätty 30.11.2010:
Patentti- ja rekisterihallituksen patenttirekisteri ei näköjään ole ollut ajan tasalla.

Torstaina 25.11. Valkee Oy:n patentti oli rekisteritietojen mukaan vielä vaiheessa ”tekninen tutkinta”, joten siinä mielessä väite Kalevan valehtelusta pitää paikkansa, ja tuohon tietoon blogikirjoitus perustui. Kalevan mukaan rekisteristä oli jo viime viikolla luettavissa tieto ”T3 EP-patentti voimaansaatettu Suomessa”, eli laitteelle on (viimeinkin) myönnetty patentti Suomessa, ja sama tieto on sieltä nyt luettavissa. Tässä mielessä Oulun 1 on syyllistynyt perättömän tiedon levittämiseen väittäessään Kalevaa (kaksinkertaiseksi) valehtelijaksi.

Koska blogin tarkoitus on kaikesta ivasta huolimatta pysyä totuudessa, korjattakoon väite tässä ja vain tässä nyt Kalevan valehtelusta viime torstain uutisen osalta. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että viime tammikuinen uutinen Valkee Oy:n laitteen patentista oli palturia. Laitetta ei ollut patentoitu vielä tuolloin, vaan se on saanut yhteiseurooppalaisen patentin vasta 1.9.2010.


Lisätty 28.1.2011:

Eräs tarkkaavainen lukija huomautti, että Valkee Oy:n patentin hyväksyntä ei koskekaan korvavalolaitetta. Tutkimalla asiaa tarkemmin joudun päätymään samaan käsitykseen eli Valkee Oy:n korvavalolaitetta ei (vielä) ole patentoitu, ja edellä oleva ”oikaisuteksti” ei oikaisekaan mitään vaan vain väittää tosiasiaa perättömäksi.

Hyväksynnän on sitä vastoin saanut se patentti, josta kerrottiin vuoden takaisessa kirjoituksessa ja jolla ei ole mitään tekemistä korvakäytävien valaisemisen kanssa.

Koska edellä oleva punainen teksti on virheellinen, se tullaan poistamaan lähiaikoina.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Fishing flies

Kuvassa näkyy Transkein (so. Etelä-Afrikan) postilaitoksen 1983 julkaisema viiden postimerkin sarja, joka kuvaa perhokalastuksessa käytettäviä perhoja. Vuosien 1980–1984 välillä julkaistiin kaikkiaan viisi erilaista sarjaa, joista kuvassa esitetty sarja on järjestyksessä neljäs.

Sarjojen englanninkielinen nimi on ”Fishing flies”, joka lieneekin suomeksi ”Kalastavia kärpäsiä...” Eteläafrikkalainen SACC-postimerkkiluettelo (no 26) antaa postituoreen sarjan arvoksi R17,50.

Toinen kuvaa esittää tarkemmin yhtä merkeistä, jossa on kuvattuna White Marabou -perho eli Valkoinen marabou(-haikara) -perho. Marabou-haikara lieneekin tuttu samannimisestä suklaasta, jota valmistetaan Tukholman Sundbybergin esikaupungissa sijaitsevassa tehtaassa.

Maraboun valitseminen suklaatehtaan nimeksi tuntuu hieman oudolta, koska Marabou-haikara on aivan samanlainen haaskalintu kuin korppikotkakin. Ehkäpä se on ruotsalaista huumoria, joka ei ole oikein koskaan avautunut minulle...

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Atlas-led-lamppu

Oulussa on avattu led-valaistuksen erikoisliike, kertoo kahden palstan ilmoitus paikallisen sanomalehden etusivulla. Avajaistarjouksena on (mikäpä muukaan kuin) led-lamppu hintaan 36,50 euroa. Atlas-merkkinen lamppu muistuttaa ulkonäöltään hyvin paljon hehkulamppua.

Maahantuojan esitteen mukaan lampun (sähköverkosta ottama) teho on 6,6 wattia, värintoistoindeksi on 85 Ra (eli kohtalaisen hyvä), avautumiskulma 180 astetta ja valovirta vain 380 lumenia.

Todettakoon ensin, että lampun (tarjous)hinta on hurja. Sillä saisi edullisimmillaan jopa 24 kappaletta energiansäästölamppuja (es-lamppuja).

Lampun teho on 6,6 (~7) wattia. Valovirta/teho-suhteeksi saadaan siten (vain) 58 lm/W.

Olen aikaisemmin laatinut luettelon tavallisimmista lampputyypeistä ja niiden teknisistä ominaisuuksista:

http://oulun1.blogspot.com/2010/04/tavalliset-lampputyypit.html

Tuon luettelon mukaan es-lampun valotehokkuus on parhaimmillaan 65 lm/W, joten Atlas-lamppu jää kaikesta led-lamppujen ylistyksestä huolimatta jälkeen tehokkaimmalle es-lampulle. Kuinka tässä nyt pääsi näin käymään?

Poimin omasta lamppuvarastosta summassa yhden es-lampun, ja käteen sattui perinteisen suomalaisen lamppuvalmistajan Airam Oy:n valmistuttama Airalite-merkkinen 11 watin lamppu, joka tuottaa valoa 550 lumenin verran ja maksoi muistaakseni 2,50 euroa. Sen valotehokkuus on 55 lm/W eli lähes sama kuin 36,50 euroa maksavalla Atlas-led-lampulla (58 lm/W). Sen kestoiäksi luvataan 8000 tuntia.

Esite on siinä mielessä rehellinen, että se kertoo lampun korvaavan 40 watin hehkulampun, mutta ymmärrettävien syiden vuoksi vertailusta es-lamppuun ei hiiskuta sanaakaan, koska se ei voikaan valotehokkuudessa korvata es-lamppua. Lampun huonon valonjakosuhteen vuoksi se sopii lähinnä vain riippuvalaisimeen, joka valaisee ainoastaan alaspäin.

Lampulle ei kerrota mitään kestoikää – ilmeistikin siitä syystä, koska valmistajakaan ei tiedä sitä varmasti – mutta sille annetaan kahden vuoden takuu.

80-luvun lopulla arkkitehdit alkoivat suosia juuri markkinoille tulleita halogeenivalaisimia ja erityisesti ns. kylmäsädelamppuja, joiden kiinteä heijastin läpäisi ir- eli lämpösäteilyn. Suuressa suosiossa olivat ripustusjärjestelmät, joissa kattoon tai seinään pingoitettu kaksilankainen vaijeri toimi järjestelmän kiinnitys- ja sähkönsyöttöpisteenä. Vaijeriin oli helppo kiinnittää suunnattavia halogeenilamppuja, joista oli valittavina erilaisia avautumiskulmia.

Vaijerijärjestelmät unohtuivat kuitenkin varsin nopeasti, mutta halogeenilamput ovat edelleenkin pysyneet arkkitehtien ja sisustussuunnittelijoiden suosiossa, koska niillä saadaan aikaan hyvin kirkas pistemäinen valo (joka saattaa tosin ärsyttää monia).

Led-lampussa olevien yksittäisten ledien ongelma on niiden suuntaavuus, eli suurin osa valosta lähtee ledistä kohtisuoraan poispäin. Tätä ongelmaa on yritetty korjata sijoittamalla ledejä erilaisiin kulmiin lampun sisässä, niin kuin Atlas-lampussakin on tehty, vaikkakaan sitä ei voi huomata kuvasta, koska lampussa on matta kupu, joka pehmentää ledien pistemäistä valontuottoa.

Näyttäisikin siltä, että led-lamput voisivat sopia korvaamaan halogeenilamppuja, jotka ovat käytännössä (huonon hyötysuhteen omaavia) hehkulamppuja. Tuolloin voidaan mahdollisesti saavuttaa rahallista säästöä huolimatta led-lamppujen kalliista hankintahinnasta. Kuluttaja on kuitenkin vaikean harkinnan edessä, koska jos kyseessä on suuri määrä halogeenilamppuja, kustannusvertailun tekeminen voi olla vaikeaa suuren muuttujamäärän vuoksi. Muuttujia ovat mm. halogeenilamppujen kestoikä ja hankintahinta, led-lamppujen kestoikä (joka on tällä hetkellä tuntematon) ja hankintahinta, sähkön hinta ja lamppujen vaihdosta aiheutuvat kustannukset.

Voisikin sanoa (jatkona sille, mitä aikaisemmissakin kirjoituksissa on kerrottu led-lampuista), että tarjouksessa olevaa led-lamppua ei kannata ikinä ostaa, ellei sitten halua tavoitella jotakin erikoisuutta ja myöskin maksaa siitä – ja paljon.

36,50 eurolla saa 365 kilowattituntia 10 snt/kWh maksavaa sähköä, ja sillä polttaa 11 watin (em. Airalite-) es-lamppua noin 33 000 tuntia. Jos Atlas-lampun hinnasta vähennetään neljän es-lampun hankintahinta, rahaa valaistukseen jää vielä jäljelle 26,50 euroa, jolla polttaa es-lamppua 24 000 tuntia. Mutta koska Atlas-led-lamppu kuluttaa myöskin sähköä, sen energiakustannukset 24 000 tunnissa, jonka ajan sen uskotaan kestävän, vaikkakaan se ei ole mitenkään varmaa, ovat 24 000*0,1*0,007 euroa = 16,80 euroa.

Koska kyseessä on kahden muuttujan yhtälöpari, tarkan vastauksen saaminen edellyttäisi yhtälöparin ratkaisemista joko algebrallisesti tai graafisesti. Vastaavanlainen graafinen ratkaisu on esitetty kirjoituksessa ”Led-valaistus”.

Edellä olevasta voidaan kuitenkin päätellä 24 000 tunnin kulut seuraavasti:

Atlas: ostohinta 36,50 euroa ja energiakulut 16,80 euroa, yhteensä 53,30 euroa.

Airalite: ostohinta (4 kpl) 10 euroa ja energiakulut samat kuin edellä, yhteensä 26,80 euroa.

Vaikka Atlas-lampulla saattaakin vielä olla jonkin verran polttoaikaa jäljellä, vertailu osoittaa (jälleen kerran) selvästi, että es-lampun korvaaminen led-lampulla ei ole taloudellisesti järkevää.

Led-valaistus-kirjoituksessa kerrottiin, että ”Led-lampun tehonkulutus on noin puolet es-lampun vastaavasta”. Koska arvio näyttää olevan hieman ylioptimistinen, siihen kannattaa suhtautua varauksella. Todennäköisesti suuremmilla tehoilla led-lamppujen hyötysuhde on es-lamppuja parempi – ehkäpä sitten kaksi kertaa parempi.

torstai 18. marraskuuta 2010

Led-valaistus

Led-lamppujen teknisiä ominaisuuksia ja käytön taloudellisia perusteita on käsitelty aikaisemmassa kirjoituksessa:

http://oulun1.blogspot.com/2010/03/led-lamppu.html

Kirjoituksessa päädyttiin siihen loppupäätelmään, että energiansäästölamppujen korvaaminen led-lampuilla, jos se on tarjolla olevan valikoiman vuoksi käytännössä edes mahdollista, ei ole (ainakaan tällä hetkellä) oikein järkevää tai taloudellisesti perusteltua.

Pelottelut ilmaston lämpenemisellä ja sen seurannaisvaikutuksilla ovat saaneet kansalaiset osoittamaan lisääntyvää mielenkiintoa led-lamppuja kohtaan. Medialla on tietenkin myös ollut tärkeä rooli tässä ”käännytystyössä” kertomalla, että energiansäästölamput (es-lamppu) sisältävät hieman elohopeaa, joka lampun purkausputken rikkoontuessa pääsee huoneilmaan ja voi aiheuttaa vaikka mitä kauheita sairauksia...

Joidenkin es-lamppujen heikko kestävyys – mikä on tietenkin ymmärrettävää, koska puolentoista euron hintaiseen lamppuun ei voida edes Kiinassa pakata kovin laadukkaita ja kestäviä komponentteja – ja niiden ”myrkyllisyys” saa kansalaiset etsimään korvaavan vaihtoehdon, kunhan se ei vain maksa kovin paljon.

Es-lampuilla toteutettu kodin valaistus tuo selvän säästön verrattuna perinteiseen hehkulamppuvalaistukseen. Tarkasteltaessa pelkkiä energiakuluja säästö on noin viisinkertainen. Jos käytössä on ollut edullisia (ja kestäviä) es-lamppuja, pääomakuluissakaan ei välttämättä ole juuri ollut mitään eroa. Es-lamppujen käyttö on siis ollut taloudellisesti perusteltua, vaikkakin jotkin niiden ominaisuuksista ovat hehkulamppuja huonompia, kuten toisessa kirjoituksessa on todettu:

http://oulun1.blogspot.com/2010/02/energiansaastolamppu.html

Vaihto hehkulampusta es-lamppuun pienentää sähkönkulutuksen noin viidesosaan, mutta seuraava siirto es-lampuista led-lamppuihin ei tuokaan enää niin suurta säästöä. Led-lampun tehonkulutus on noin puolet es-lampun vastaavasta. Niitä ei vielä valmisteta kovin suuritehoisina, ja niiden valon spektri on paljon es-lamppuja huonompi, eli niiden valo on melko monokromaattista, minkä moni saattaa kokea epämiellyttäväksi.

Led-lamppujen käyttö (es-lamppujen sijasta) puolittaa siis sähkönkulutuksen, mutta rahassa euromääräisesti tarkasteltuna säästö on loppujen lopuksi yllättävän pieni. Kansalaisten sähkönkäyttötottumuksissa on suuria eroja, ja asuntojen koot vaihtelevat myös suuresti. Joku saattaa pitää koko asuntonsa kirkkaassa valaistuksessa, kun taas jollekin toiselle riittää vain pari valaisinta valaisemaan oleskeluhuoneen.

Perus es-lampun teho on 11 (tai 12) wattia. Se kuluttaa sadassa tunnissa 1,1 ja tuhannessa tunnissa 11 kilowattituntia energiaa. Jos ajatellaan, että vuodessa tarvitaan keinovalaistusta noin kahtenasatana päivänä keskimäärin viisi tuntia päivässä, yksi lamppu palaa tuhat tuntia vuodessa. Tämä on keskimääräinen arvo, joka huomioi sen, että jokin lamppu voi palaa alle ja jokin toinen yli tuhat tuntia vuodessa. Jos lamppuja on kaksi kappaletta, vuosikulutus on siten 22 kWh. Viisi lamppua synnyttää 55 kWh:n ja kymmenen lamppua 110 kWh:n vuosikulutuksen.

Jos oletetaan, että led-lampun energiankulutus on puolet es-lampusta, vastaavat säästöt sähkönkulutuksessa ovat 5,5 kWh (kaksi lamppua), 28 kWh (viisi lamppua) ja 55 kWh (kymmenen lamppua). Jos sähkön hinnaksi arvioidaan 10 snt/kWh, saavutettava säästö vaihdettaessa edulliset es-lamput kalliisiin led-lampuihin on 0,55 euroa, 2,8 euroa ja 5,5 euroa.

Jos lamppuja onkin kaksinkertainen määrä tai niiden vuotuinen käyttöaika on kaksinkertainen, saavutettava säästö kansinkertaistuu: 1,1 euroa, 5,5 euroa ja 11 euroa. Jos huoneistossa on kymmenen led-lamppua, joita poltetaan keskimäärin kaksituhatta tuntia vuodessa, tai 20 led-lamppua poltetaan keskimäärin tuhat tuntia vuodessa, saavutettava säästö on vain 11 euroa.

Rahaahan se yksitoistakin euroa on, saattaisi joku kitupiikki sanoa, mutta järkevämmin ajatteleva kansalainen saattaisi miettiä led-lamppujen käytön mielekkyyttä, koska eihän yhdellätoista eurolla saa edes yhtä Koskenkorva-pulloa. Jos joku haluaisi säästää yksitoista euroa, sen tekeminen olisi varmastikin helpompaa jättämällä vain yksi perjantaipullo ostamatta.

Pienessä asunnossa asuva henkilö säästäisi led-villityksessä vain 0,55 euroa, joka sekin on tietenkin rahaa, koska sillähän saisi mm. monta lautasellista kaurapuuroa.

Koska kodin valaistuksessa (es-lampuilla) on kyse pienestä energiamäärästä, pienestä määrästä jonkin pienemmän määrän vähentäminen jättää erotukseksi pienen määrän, joka on pienempi kuin vähennettävä, eli kyseessä on suhteellisen pieni energiamäärä. Kodin valaistukseen kuluvan sähköenergian määrä ei-sähkölämmitteisissä taloissa lieneekin korkeintaan vain parin prosentin luokkaa kokonaissähkönkulutuksesta, joten yrittämällä säästää sähkölaskussa vaihtamalla es-lamput led-lamppuihin saavutettu säästö on vain osia em. parista prosentista.

Sähkölämmitteisissä taloissa, joiden vuosikulutus on tavallisesti 15–20 000 kilowattituntia vuodessa, valaistuksen osuus jää selvästi alle yhden prosentin. Jos led-valaistus puolittaisi tuon alle yhden prosentin, saavutettu säästö olisi korkeintaan vain joitakin promilleja kokonaiskulutuksesta. Pienentämällä huonelämpötilaa talossa ehkäpä vain 0,1 asteella voidaan saavuttaa sama promillesäästö, joten voidaan perustellusti kysyä, onko kalliisiin led-lamppuihin investoiminen lainkaan järkevää.

Sähkölämmitteisissä taloissa kaikkien kodin sähkölaitteiden hukkalämpö lämmittää huonetiloja varsinaisen sähkölämmitysjärjestelmän ohella, joten tässäkin mielessä es-lamppujen hukkalämpö ei itse asiassa olekaan hukkalämpöä vaan es-lamppujen valon ohella tuottamaa lisälämpöä.

Paljon kohuttuihin ja niihin asetettuja odotuksia tuskin koskaan lunastaviin led-lamppuihin sopisi hyvin erään (mafia)elokuvan repliikki: ”Forget about it!”

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Polpa di pomodoro -valaisin

Alla on esiteltynä Oulun 1:sen suunnittelema ja valmistama Polpa di pomodoro -design-valaisin, joka on vielä hyvin kierrätyshenkinen.

Vaikka itse kehunkin, valaisimessa tai ”Polpassa” on tyyliä vaikka muille jakaa...

Polpa di pomodoro on omaperäisyydessään aivan toista luokkaa kuin aikaisemmin esitelty ja kauhean kallis Daddy Longleg:

http://oulun1.blogspot.com/2010/10/daddy-longleg-lattiavalaisin.html

lauantai 6. marraskuuta 2010

Webinfo.fi

Webinfo.fi on uudehko suomalainen internetmedia (itse asiassa hakukone), jonka päätuote lieneekin maksuton sähköpostipalvelu. Hintana maksuttomuudesta on kuitenkin ollut viestin loppuun liitetty mainoslinkki, josta ei ole ollut ainakaan lähettäjälle mitään haittaa.

Kuten on tunnettua, kaikki hyvä kestää aikansa, ja niin kävi myös Webinfon kohdalla. Palvelun ylläpitäjä lähetti torstaina alla olevan viestin:

”Hei!

Webinfo-sähköposti muuttuu maksulliseksi 1.12.2010. Jos haluat jatkaa Webinfo-sähköpostisi käyttöä, klikkaa 'Hanki lisää levytilaa' -linkkiä (näkyy ruudulla kun olet kirjautunut sisään) ja tilaa itsellesi lasku. Palvelumaksu on 49 euroa 12 kuukaudessa, liittymiskuukauden ollessa ilmainen. Maksu sisältää arvonlisäveron. Maksavana käyttäjänä saat kymmenkertaisen levytilan eli 100 megatavua tallennustilaa viesteillesi ja tiedostoillesi.

Mikäli et halua enää jatkaa Webinfo-sähköpostin käöttyöä 30.11.2010 jälkeen, ei sinun tarvitse tehdä mitään. Ylläpito sulkee 1.12.2010 sähköpostisi ja poistaa sähköpostisi, tiedostosi ja muun sisällön. - - -”


Tuskinpa juurikaan kukaan haluaa maksaa 49 euroa pelkästä web-sähköpostista, joten Webinfon asiakkaat tulevat todennäköisesti vähenemään – elleivät sitten jopa tyystin loppumaan – joulukuun alusta lukien.

Internetissä on tarjolla useita ”maksuttomia” sähköpostipalveluita, joista suurin osa toimii ulkomailla. Ulkomaiset palvelut ovat hitaita niiden suuren käyttäjämäärän vuoksi, ja niiden tietoturva lieneekin olematon. Lisäksi niiden aloitussivut ovat täynnä mainoksia (joiden julkaisijat rahoittavat luonnollisestikin palvelun toiminnan).

Webinfon etu on ollut sen mainoksettomuus ja nopea toiminta.

Mutta: Kiitos ei, Webinfo. Siinäpä kun suljette palvelunne.

torstai 4. marraskuuta 2010

Alko24h.com

Caveat emptor!

Lähetin viime torstaina Alko24h.comille (info@alko24h.com) viestin, jossa pyysin tarkistamaan yritystä käsittelevän blogitekstin oikeellisuuden, mutta koska he eivät ole suvainneet vastata viestiini, vaikka heillä on ollut aikaa siihen neljä vuorokautta eli 96 tuntia, on palautteen antamisen aika. Jos yrityksen nimessä on ”24 h”, sen pitäisi tarkoittaa juuri sitä, että yritys toimii vuorokauden ympäri eli 24 tuntia vuorokaudessa, ellei sekin sitten ole vain kusetusta.

Vastaamattomuuden vuoksi varhaisempi Alko24h.comin toiminnan lähinnä myönteisessä valossa esittelevä blogiteksti on nyt (”yrityksen tahdon mukaisesti”) poistettu lukuunottamatta alla olevaa johdantokappaletta:

”Virossa toimiva Alko24h.com-niminen yhtiö mainostaa palveluaan kaupallisilla radiokanavilla ja myy internetin välityksellä alkoholijuomia janoisille ja/tai alkoholiriippuvaisille suomalaisille.”

Jossakin yhteydessä on esitetty varsin kriittisiä arvioita Alko24h.comista. Sen toimitusvarmuutta ja luotettavuutta on epäilty, koska yritys on rekisteröity Maltalle, joka EU-jäsenyydestään huolimatta lieneekin eräänlainen vero(-nkierto)paratiisi. Yrityksen osoite on:

Vincenti Buildings, Suite 673
14/19 Strait Street
Valletta VLT1432, Malta

Alko24h.comin hinnat ovat ehkä hieman Suomen hintoja alhaisemmat, mutta jos niitä verrataan Viron vähittäismyyntihintoihin, hintaero on toisin päin huima, eli Alko24h.com tekee suuren prosentuaalisen voiton lähes jokaisen myymänsä tuotteen kohdalla. Kun vielä otetaan huomioon, että Alko24h.com on jälleenmyyjä, on luultavaa, että se voi ostaa myymänsä tuotteet valmistajilta tukkuhintaan, joka on selvästikin Viron vähittäismyyntihintatasoa alhaisempi, mikä tekee yrityksen voiton vieläkin suuremmaksi. Voisikin sanoa, että Alko24h.comin omistajat ovat keksineet helpon tavan tehdä rahaa viinaan menevien suomalaisten kustannuksella. Kun vielä tiedetään, että suomalainen ei mielellään valita mistään, yritys voi siten toimia miten vastuuttomasti haluaa.

[Kuvan henkilöt eivät tiettävästi ole (ainakaan vielä) Alko24h.comin asiakkaita, mutta kerrottakoon varoituksena, että Alko24h.comin tuotteiden nauttiminen saattaa aiheuttaa samanlaisia oireita kuin kuvan herrasmiehillä on.]

Alko24h.com ei vastaa kuljetusvaurioista, eli sen vastuu päättyy, kun se luovuttaa pullot kuljetusliikkeelle. Jos asiakas ei saa kaikkia tilaamiaan ja maksamiaan tuotteita siitä syystä, että osa puuttuu lähetyksestä tai on vääriä tai osa pulloista on rikkoontunut kuljetuksessa, hän voi tuskin tehdä mitään asian hyväksi.

Jos yritys toimisi reilusti ja rehellisesti (niin kuin suurin osa myyntitoimintaa harjoittavista yrityksistä tekee), se ei veloittaisi myymiensä tuotteiden hintaa ennen toimitusta. Rehellisesti toimiva yritys liittäisi toimituksen mukaan laskun, jossa olisi normaali maksuaika ja mahdollisuus reklamointiin, jos toimitus ei olisi tilatun mukainen.

Koska ainoa maksutapa näyttää olevan verkkopankki, rahojen takaisin saaminen on mahdotonta. Jos maksutapa olisi luottokortti, asiakkaalla olisi ongelmatilanteessa mahdollisuus saada maksamansa summa takaisin. Luottokortin käyttömahdollisuus onkin tavallisesti hyvä tae siitä, että yritys haluaa toimia rehellisesti. Sen pois jättäminen antaa yritykselle mahdollisuuden harjoittaa vilunkia.

Päinvastoin kuin yritys kertoo web-sivullaan, Alko24h.comista ostettavat viinakset ovat verollisia tuotteita, eli niistä täytyy maksaa valmistevero Suomeen. Kyse on vain siitä, kumpi osapuoli on verovelvollinen.

Latinankielinen lentävä lause ”Caveat emptor” sopisi hyvin kuvaamaan asiointia Alko24h.comin kaltaisten yritysten kanssa. Suomeksi se tarkoittaa: ”Ostaja pitäköön varansa.”

Lisätty 13.11.2010: Alko24h.comin internetsivu on lakannut toimimasta. Ellei kyse ole verkkohäiriöstä, vastuuhenkilöt ovat panneet putiikkinsa kiinni, keränneet voittonsa ja karistaneet tomut jaloistaan eli kansanomaisemmin sanoen lähteneet livohkaan. Jos näin on käynyt, moni halpaan mennyt janoinen suomalainen on menettänyt rahansa.

Kokeilemalla ping-pyynnöllä havaitaan, että osoitetta ”Alko24h.com” ei ole enää olemassakaan, joten se siitä ja sen kestosta!

Lisätty 15.11.2010: Alko24h.comin sivut toimivatkin jälleen. Ehkäpä yrityksessä vietettiin pikkujoulua koko viikonlopun ajan sen verran riehakkaisissa tunnelmissa, että palvelin pääsi kaatumaan. Niin tai näin, mutta sivujen yht'äkkinen toimimattomuus ei anna yrityksestä kovinkaan hyvää kuvaa.

Kohdassa Tulli- ja verotietoa on lainaus (jonkin) STTV:n tiedotteesta: ”STTV katsoo, että alkoholijuomien maahantuonti omaan käyttöön on sallittua vain, kun tilaaja itse valitsee tuotteet, maksaa ne myyjälle, järjestää itse kuljetuksen ja suorittaa niistä mahdolliset verot eli tilaaja tuotteiden vastaanottajana huolehtii tosiasiallisesti omaan kulutuskäyttöön tulevien juomien maahantuonnista.”

”Mahdolliset verot” voi olla kohta, joka jää halvan viinan perässä Alko24h.comin sivulle tulleelta suomalaiselta huomaamatta. Selvemmin sanoen ne ovat tullin Suomessa perimät alkoholin valmisteverot arvonlisäveroineen. Sana ”mahdolliset” saattaa hämätä luulemaan, että veroja ei ehkä aina perittäisikään. Sitten asiaa vielä sekoitetaan kertomalla, että ostajalla on mahdollisuus EU-tuomioistuimen päätöksellä hakea takaisin Viroon maksetut valmisteverot... ja lässyn-lässyn... ja lehmätkin oppivat ehkä lentämään...

On luultavaa, että tilaaminen kaikkine veroineen tulee kalliimmaksi kuin ostaminen Suomessa. Kokonaishinta lieneekin seuraavanlainen:

Kh = (Mh+Kk+Vv)*1,23, jossa

Mh = Alko24h.comin perimä hinta
Kk = kuljetuskustannukset
Vv = tullille maksettava valmistevero
1,23 = arvonlisävero 23 %


Koska monien muiden tuotteiden kohdalla kuljetuskustannukset (postikulut tms.) lasketaan mukaan verottomaan hintaan, jonka perusteella määrätään sitten arvonlisävero, niin tehdään varmasti tässäkin tapauksessa.

lauantai 30. lokakuuta 2010

Oulu-lehden Viikon kuva

Sunnuntain (31.10.2010) Oulu-lehden Viikon kuva esittää oululaista katunäkymää noin sadan vuoden takaa. Vanhan värjätyn valokuvan (tai piirroksen) kuvateksti kertoo (valheellisesti): ”Oulun Isokatua 1920-luvulta. Puistolan talo erottui katukuvassa hyvin. Talon valmistumisvuosi on 1910.”

Kuvassa näkyvä katu ei tosiasiassa olekaan Isokatu vaan Kirkkokatu. Kadun vasemmalla puolella oleva rakennus ei tietenkään ole Puistolan talo vaan vanha Kauppahotelli (ns. Kerttulan talo), jota alettiin laajentaa ylös- ja sivullepäin 1939. Myöhemmin Liskon suvun hallussa ollut Kauppahotelli purettiin 90-luvulla ja tilalle rakennettiin nykyinen rakennus.

Miten kukaan voi väittää, että Tuomiokirkko ja Puistolan talo sijaitsisivat eri puolilla Isokatua? Jos Isokatua katsotaan Myllytullin suunnasta lounaaseen päin, silloin kirkko on Isokadun oikealla puolella (niin kuin kuvassakin), mutta Puistolan talo ei voi olla kadun vasemmalla puolella, vaan se on oikealla puolella kirkon takana Heinäpään suunnassa ja vastapäätä kadun vasemmalla puolella sijaitsevaa Otto Karhin puistoa. Kirkko ja Puistolan talo eivät voi siten koskaan näkyä samassa, katutasossa otetussa valokuvassa.

Oulu-lehden toimittajalle tiedoksi: Puistola ja kirkko sijaitsevat Isokadun samalla puolella.

Mistähän maalta kuvan tekstittänyt ja Oulun kaupunkihistorian ”asiantuntijana” mielellään esiintyvä Oulu-lehden toimittaja mahtaa oikein olla kotoisin..?

Näin selvä kömmähdys kuvaa hyvin Oulu-lehden journalistista tasoa.

Yllä oleva vanha kuva esittää saman (mutta tosin hieman lähempää kuvatun) katunäkymän Kirkkokadulta koilliseen päin.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Elektrobitin surkea tilanne

It-alalle sopimussuunnittelua tekevä Elektrobit ilmoitti eilen käynnistävänsä yt-neuvottelut, joiden tarkoitus on laittaa Suomessa noin 150 henkilöä km-tehtaalle. Yhtiöllä on maailmanlaajuisesti lähes 1600 työntekijää, mutta ”sattuneesta syystä” vähennykset tehdään vain Suomessa. Koska neuvottelut koskevat 500 henkilöä eli lähes koko Suomen henkilöstöä, suurin vähennys tulee tapahtumaan Oulussa, jossa on noin 350 työntekijää. Jos leikkaus tehdään tasapuolisesti, Ouluun tulee noin (350/500*150) 105 uutta ministeri Sinnemäen asiakasta.

Elektrobit on jo vuosien ajan tehnyt jatkuvasti tappiota, ja ehkäpä se saa pian paikan Guinnesin ennätysten kirjassa yrityksenä, joka voi vastoin kaikkia luonnonlakeja toimia, vaikka liiketoiminta ei ole kannattavaa.

Tällä kertaa neuvotteluiden syynä on yhdysvaltalainen TerreStar Networks -niminen yritys, joka oli onnistunut houkuttelemaan Eletrobitin suunnittelemaan tälle satelliittiverkossa toimivan puhelimen ja jättänyt luultavasti suurimman osan laskuistaan maksamatta. Mistä näitä typeriä ja nenästä vedettäviä suomalaisyrityksiä, joita suuren maailman yritykset vievät kuin pässiä narusta, oikein aina riittää..?

TerreStar Networks on nyt hakeutunut yrityssaneeraukseen, jonka ainoa tarkoitus on päästä eroon ikävimmistä veloista ja velkojista, jotta se voisi tervehdyttää taloutensa ja ehkäpä jatkaa yritystoimintaansa. Koska yritys on yhdysvaltalainen, on täysin selvää, että suomalaisen Elektrobitin saamiset ovat alimmalla prioriteeetilla, eli Elektrobitille voidaan maksaa osa velasta takaisin vain siinä tapauksessa, jos maksettavaa jää enää jäljelle, kun tärkeämmät yhdysvaltalaisyritykset ovat saaneet omansa. Myönteisessäkin tapauksessa Elektrobit tulee saamaan vain osan saatavastaan, ja siihen saattaa kulua jopa useita vuosia.

Kyse ei ole mistään yhdestä 18,6 miljoonan euron laskusta, vaan summa on kertynyt jo pidemmältä ajalta. Vaikka Elektrobitin johdon on täytynyt huomata, että TerreStar Networks ei maksa laskujaan ajallaan, se on kuitenkin jatkanut työtään TerreStarille ja antanut velan vain kasvaa – ja lopputulos on nyt tässä nähtävissä.

Elektrobitin saatavien määrä on suuri summa Eletrobitin kokoiselle yritykselle. Se joutuu tekemään tälle vuodelle 8,3 miljoonan euron ylimääräisen varauksen TerreStar Networksin saatavan vuoksi, eli tuota summaa se ei odota tulevan yhtiön kassaan tämän vuoden aikana – jos sitten koskaan...

Ilman tehtyä varausta Elektrobitin heinä-syyskuun tappio oli ”vain” 3,2 miljoonaa mutta varauksen kanssa 11,5 miljoonaa euroa.

Elektrobit sai viime vuonna 3,1 miljoonaa euroa Tekes-rahaa eli veronmaksajilta kerättyä rahaa. On luultavaa, että Elektrobit saa myös tänä vuonna avustusta useita miljoonia euroja, joilla vain lykätään väistämätöntä eli ”Bitin” konkurssia.

Näyttää siltä, että Elektrobitillä ei ole tulevaisuutta, ja lieneekin siten vain ajan kysymys, milloin se itse hakeutuu yrityssaneeraukseen tai jokin sen velkojista hakee sen konkurssiin. Oulun paljon puhuttu it-ihme alkaakin pian olla kuin himmenevä tähti ennen lopullista räjähdystä. Onhan kaupungissa toki edelleenkin kymmeniä bugista ohjelmistokoodia vääntävää verstasta, mutta softa-ala on oma kapea alansa it-sektorilla, ja sitä tulee odottamaan sama kohtalo kuin hw-alaa, jonka pioneerejä Elektrobit oli Oulussa.

Elektrobitin kurssikehitys kertoo selvästi, missä ja minne mennään. Kurssi lähestyy asymptoottisesti abskissaa (x-akselia), jolla ordinaatan (y-akselin) arvo on nolla.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Valkee Oy:n korvavalolaite

Sunnuntain Kaleva kertoi (jälleen) oululaiskeksinnöstä, jolla (artikkelin mukaan) led-valoa ohjataan korvakäytävien kautta aivoihin musiikkikuulokkeiden kaltaisten nappien avulla.

Kaleva kertoi viime tammikuussa samasta ”keksinnöstä”, jota kommentoitiin:

http://oulun1.blogspot.com/2010/01/valohoitoa-korvassa.html

Seuraavan päivän (13.1.2010) Kalevassa lääkärit ja fysiologit epäilivät valohoidon hyödyllisyyttä tai tehoa. Osa piti plasebo-vaikutusta todennäköisenä, eli hoito tehoaa, koska potilas uskoo suggestiivisesti siihen.

Tämänpäiväisen Kalevan atrikkelissa ei ollut juurikaan mitään uutta, vaan se tarjosi jälleen Valkee Oy:n toimitusjohtajalle tilaisuuden mainostaa tuotettaan, josta ei todistettavasti ole mitään hyötyä.

Korvavalohoitoja tehnyt professori toteaa, että potilaille ei ole ainakaan toistaiseksi ilmaantunut vaarallisia haittavaikutuksia. Professorin toteamuksessa kannattaa kiinnittää huomiota sanaan ”vaarallisia”. Jos virkkeen tulkitsee toisella tavalla, se voidaan ymmärtää niin, että (joitakin) haittavaikutuksia on ilmaantunut, mutta ne eivät ole vaarallisia. Haittavaikutuksia siis ilmenee, mutta ne eivät ole vaarallisia. Miksi tätä ei ole kerrottu suoraan? Ja mitä nämä haittavaikutukset ovat? Onko professorilla jokin taloudellinen kytkös Valkee Oy:hyn ja laitteen myyntiin, koska haittavaikutuksista vaietaan?

”Kirkasvalokuulokkeiden on havaittu helpottavan kaamosmasennuksen oireita merkittävästi 1–4 viikon päivittäisen käytön jälkeen”, toteaa toimitusjohtaja ilmaisessa mainoksessaan. Tämä on tietenkin ymmärrettävää, koska yrityksen tulevaisuus saattaa riippua korvavalolaitteeen myynnin menestyksestä. Hän ei kuitenkaan kerro, kuinka monessa tapauksessa laitteen käytöstä ei ollut ”merkittävää”, vähäistä tai mitään hyötyä. Hän ei myöskään kerro mitään haittavaikutuksista, joita professorin toteamuksesta voidaan kuitenkin päätellä olevan.

Koska Valkee Oy:n toimitusjohtaja kertoo nyt lokakuun lopussa (myönteisistä) tutkimustuloksista, olisi mielenkiintoista tietää, milloin tutkimus on tehty. Tammikuun artikkelin ja tämän hetken väliin sijoittuu melko tarkalleen vuoden valoisa aika, joten tuntuu hieman ihmeellisestä, jos tutkimus on tehty kevään ja kesän aikana, jolloin kenelläkään pitäisi olla (ainakaan todellisia) ”kaamosmasennuksen” oireita.

Valkee Oy kertoo kahdeksan minuutin päivittäisen ”annoksen” riittävän. Pidemmästä ajasta ei sitten liene mitään hyötyä vaan pikemminkin ehkä vain haittaa. Laite varmastikin rajoittaa pidemmän kertakäytön, mutta mikään ei estä ”potilasta” käynnistämästä laitetta heti uudelleen, kun edelliset kahdeksan minuuttia ovat kuluneet, ja toistavan tätä niin kauan kuin akussa riittää virtaa.

Valkee Oy:n web-sivulla on Usein kysyttyä -osio, jossa on todellisia ”helmiä”:

1. Mihin kirkasvalokuulokkeiden käytössä tarvitaan tietokonetta?

Laitteen akku ladataan tietokoneen USB-portin kautta käyttäen pakkauksen mukana tulevaa USB-kaapelia. Pakkaukseen kuuluu myös PC-ohjelma, jolla voidaan säätää hoitoannoksen tehoa ja pituutta.


PC-liitännän ainoa tarkoitus näyttää olevan laitteen akun lataaminen. Tehoa eli valaistusvoimakkuutta on tuskin tarpeen muuttaa. Ilman ohjelmointia kestoaika on 8 minuuttia, ja ”ohjelmoituna” 6–12 minuuttia.

2. Onko kirkasvalokuulokkeiden käyttö turvallista? Mitä sivuvaikutuksia laitteen käytöllä voi olla?

Laitteen mukaisen hoidon turvallisuus on todettu kerran vuorokaudessa toteutetulla hoidolla. Suositeltava käyttöaika on 6-12 minuuttia kerran vuorokaudessa. Laitteen teho ja vaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä. Sivuvaikutuksista yleisimpiä ovat kuumotuksen tunne korvakäytävässä, ohimenevä pääkipu, unettomuus, rauhattomuus iltaisin, yöunen huonontunut laatu tai aamuöinen unettomuus.


Siinäpä on haittavaikutuksia kerrassaan. Ne tuskin ovat ”saavutetun hyödyn” eli kuvitellun kaamosmasennuksen vähenemisen arvoisia.

Pääkipu, unettomuus, rauhattomuus iltaisin, yöunen huonontunut laatu ja aamuöinen unettomuus ovat vaivoja, joista sadattuhannet suomalaiset kärsivät ja joiden hoitaminen vaatii useita lääkärissäkäyntejä ja lääkekuureja, mutta ne eivät kuitenkaan hoidosta ja lääkkeistä huolimatta välttämättä koskaan parane. Voisikin sanoa, että onnellinen on se henkilö, jolla ei ole em. vaivoja. Kannattaako noita vaivoja sitten hankkia itselleen ainoastaan sen vuoksi, että saisi helpotusta oletettuun kaamosmasennukseen ja Valkee Oy:n ”keksijänerot” rahaa pankkitileilleen?

Jossakin epäiltiin Valkee Oy:n korvavalolaitteen (tai ”kirkasvalokuulokkeiden”) saattavan aiheuttaa tai pahentaa migreenioireita. Pahasti masentunut voi ahdingossaan moninkertaistaa valohoidon kestoajan ja siten mahdollisesti altistaa itsensä migreenin syntymiselle ja muille haittavaikutuksille. Kuka kantaa vastuun laitteen väärinkäytön aiheuttamista mahdollisista vahingoista?

Valkee Oy kertoo web-sivuillaan seuraavasti: ”Valkee kirkasvalokuulokkeita voi käyttää missä vain. Laitteen pienen koon ansioista sitä voi käyttää esimerkiksi aamutoimien aikana, työmatkalla tai vaikkapa illalla kotona puuhastellessa.” Yritys kehottaa siis käyttämään laitetta työmatkalla eli autoa ajettaessa. Kuten on tunnettua, migreenin aikana silmissä saattaa esiintyä voimakkaita näköhäiriöitä, jolloin selvä näkeminen voi olla mahdotonta. Jos nämä oireet alkavat käytettäessä Valkee Oy:n kirkasvalokuulokkeita autoa ajettaessa ja laitteen päälläolo itsessään vielä pahentaa niitä, autoa kuljettava henkilö saattaa tulla täysin kyvyttömäksi hallita autoaan, josta seuraa sitten tieltäsuistuminen tai muu liikenneonnettomuus.

Jos laite voi aiheuttaa migreenioireita ja jopa pahentaa niitä, korvavalon käytön neuvominen työmatkalla autoa ajettaessa tuntuu melko vastuuttomalta. Valkee Oy:n ainoa motiivi näyttääkin vain olevan myydä laite mahdollisimman monelle henkilölle, joka joko ”kärsii” oikeasti tai vain kuvittelee kärsivänsä kaamosmasennusoireista. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Valkee Oy näyttää käyttävän kaikki mahdolliset keinot hyväkseen, ja media on myös tullut siinä apuun.

Ehkäpä Kalevan toimituskin suhtautuu epäillen korvavalohoitoon, ja ei ole sen vuoksi sijoittanut sunnuntain artikkelia lainkaan maksuttomaan verkkolehteensä, joka on kaikkien tavoitettavissa.

Yritys myy laitettaan 185 euron hintaan. Sen verkkosivulla kerrotaan: ”Laitteen käyttö vaatii tietokoneen. - - - Laitteen hoitotehoa (valon vaikutusaikaa ja voimakkuutta ) voidaan säätää vain PC-ohjelmistolla, joka ladataan pakkauksen mukana
tulevalla CD-levyllä.”
Laitteessa on siis ainoastaan ON-OFF-painike, ja kaikki muu säätö joudutaan tekemään kytkemällä laite tietokoneeseen. Tämä rajaa käyttäjäkuntaa, mutta se on varmastikin vain hyvä asia.

Jos valohoitolaitteen ostaneella henkilöllä ei ole tietokonetta, jonka usb-portin kautta laitteen akku on tarkoitus ladata, hän joutuu ostamaan Valkee Oy:n latauslaitteen, joka muistuttaa vanhanaikaista (Salcompin) matkapuhelinlaturia ja maksaa peräti 25 euroa. Valkee Oy:n mukaan laturi on tarkoitettu ”lääkinnällisten laitteiden lataamiseen verkkovirrasta”. Laturi muodostaa ilmeisesti verkkovirrasta erityistä ”lääketieteellistä sähköä”, joka varastoidaan korvavalolaitteen akkuun. Laitetta ei tietenkään saa ladata millään muulla 5 VDC -laturilla – sehän voisi vaikka olla vaarallista terveydelle..! Näin koko roskalle tulee hintaa 210 euroa.

Valkee Oy:n tuote kuuluu selvästikin humpuukituotteisiin, joita myydään ja mainostetaan tavallisesti postitse jaettavissa mainoslehdissä (mm. Kuponkiuutiset). Ehkäpä korvavalolaite päätyy piankin sinne arvoiseensa seuraan..?

Tokmanni (eli köyhän miehen Stockmann) myy yllä olevan kuvan mukaista led-valosarjaa, joka muistuttaa hämmästyttävästi Valkee Oy:n laitetta. Tokmannin laitteessa on tosin peräti kymmenen lediä, joten sitä voisi mainostaa ”perhemallina” mainoslauseella ”Nyt koko perhe kerralla eroon masennuksesta”. Vaihtoehtoisesti yksi käyttäjä voisi kaksin- tai jopa kolminkertaistaa laitteen tehon työntämällä kaksi lediä sieraimiinsa ja riiputtamalla loppuja ledejä silmiensä edessä. Parasta Tokmannin korvavalolaitteessa on sen edullinen (tarjous)hinta: 3,99 euroa. Normaalihintakin on vain 4,99 euroa, joka on vain murto-osa Valkee Oy:n laitteen kiskurihinnasta.

Tokmannin markkinointi on hieman vaatimaton ehdottaessaan laitteen sopivan vain pöytäkoristeeksi ja asetelmiin. Tokmanni voisi hyvin lisätä sanat ”masennuksen hoitoon”.

Koska laite toimii paristoilla, mitään tietokoneita tai kalliita lääketieteellisiä latureita ei tarvita.

Valkee Oy:n ”tarina” jatkuu uudessa kirjoituksessa:

http://oulun1.blogspot.com/2010/11/valkee-oyn-laitetta-ei-ole-patentoitu.html

Ja vielä uudemmassa:

http://oulun1.blogspot.com/2010/12/karsitteko-kaamosmasennuksesta.html

torstai 21. lokakuuta 2010

Nokian saneeraaja

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop kertoi yhtiön osavuosikatsauksen julkistamisen yhteydessä: ”Toisaalta yhtiömme on keskellä merkittävää toimialamuutosta, ja viimeaikaiset tulokset osoittavat, että meidän on määriteltävä uudelleen roolimme ja oma lähestymistapamme tässä teollisuudessa. - - - Tulemme tekemään sekä strategisia että operatiivisia parannuksia, jotka ovat välttämättömiä voidaksemme edelleen ilahduttaa kuluttajia sekä tuottaa erinomaisia taloudellisia tuloksia osakkeenomistajillemme.”

Kuluttajia ilahduttavat tietenkin edulliset puhelimet ja osakkeenomistajia hyvää tulosta tekevä ja hyviä osinkoja maksava yhtiö. Mutta miten nuo toiveet voidaan sitten täyttää?

Elop antaa ymmärtää, että yhtiön nykyinen strategia ei toimi oikealla tavalla, vaan sitä pitää muuttaa eli parantaa. Ainoa keino tuottaa edullisempia puhelimia, jotka pärjäisivät (hinta)kilpailussa paremmin, ja maksaa suurempaa osinkoa on yhtiön kiinteiden kulujen pienentäminen, mihin päästäänkin vain henkilöleikkauksilla eli yt-neuvotteluiden kautta toteutettavilla irtisanomisilla.

Elop lupaakin laittaa Suomessa 850 nokialaista kilometritehtaalle ja ilmeisesti niin nopeasti kuin mahdollista. Suomen ulkopuolella 950 henkilöä saa lähteä.

Stephen Elop on jossakin mediassa mainittu tehokkaaksi saneeraajaksi, ja näyttäisikin siltä, että Elop on palkattu Nokiaan tekemään yhtiö houkuttelevaksi ostaa.

Daddy Longleg -lattiavalaisin

Huonekaluliike Vepsäläisen valikoimiin kuuluu Daddy Longleg -lattiavalaisin, joka näyttää melko tavanomaiselta. Valaisimen varjostimen alareunan halkaisija on 47 cm ja korkeus on 162 cm. Siinä on luultavasti vain yksi E27-lampunkanta, johon valaisimen ostaja voi kiertää haluamansa valonlähteen eli joko hehku-, pienoisloiste- tai led-lampun.

Valaisimen runko (jalka) on melko pelkistetty, ja se muodostuu kolmesta suoraksi vedetystä teräslangasta, jotka tekevät alaosassa terävän mutkan muodostaen kolmijalan, jonka varassa valaisin seisoo lattialla. Sähköjohto lampunkantaan kulkee rungon keskellä, ja sen alaosaan on lisätty koristeellinen paino, jotta johto pysyisi pystysuorassa linjassa.

Valaisimen painopiste on melko korkealla, ja koska valaisin seisoo kolmen jalan varassa, se on erittäin hutera, eli se kaatuu helposti. Jos sitä kallistaa lattiaan koskevasta jalasta vastakkaiseen suuntaan vähemmän kuin varjostimen halkaisijan verran, se kaatuu varmasti.

Daddy Longleg -lattiavalaisimen on suunnitellut Henrik Pedersen. Jonkin verran alaa tuntevana voin vakuuttaa, että valaisimessa ei ole juurikaan ollut mitään ”suunniteltavaa”. Varjostin näyttää myöskin tavalliselta, vaikkakin sen kartiokkuus on melko vähäinen.

Jos valaisimen näkisi myynnissä esim. Kodin Anttilassa muutaman kymmenen euron hintaan, joku saattaisi sen ostaakin. Daddy Longleg -lattiavalaisin maksaa Vepsäläisen liikkeessä kuitenkin 1366 euroa, joka on järkyttävä hinta Henrik Pedersenin luomuksesta.

1366 euroa tuollaisesta rotiskosta? Kukahan maksaisi siitä tuon summan?

Jos joku haluaisi ostaa Daddy Longlegin, mutta rahaa ei olisi riittävästi, kerrottakoon lohdutuksena, että vastaava 86 cm korkea pöytävälaisin maksaa ”vain” 871 euroa!

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Nokia tukee yliopistoja

Nokia kertoi eilen lahjoittavansa 12 miljoonaa euroa suomalaisille yliopistoille. Lahjoitussummasta osoitetaan 1,8 miljoonaa Oulun yliopistolle, jossa rahalle lieneekin hyvää käyttöä.

Oulun yliopiston eri tiedekuntien laboratorioissa on suuri määrä henkilöstöä, jotka eivät ole tutkijoita tai opettajia, vaan heidän virkanimikkeensä on projektisihteeri tms. Yhteistä heille on silmiinpistävä työtehtävien vähyys. Koska yliopistot ovat jo vuosikausia eläneet yli varojensa, vaikka ne voivatkin itse vaikuttaa tulojensa määrään suoritettujen (lue: hyväksyttyjen) tutkintojen määrän avulla, henkilöstömenot ovat kasvaneet liian suuriksi. Ehkäpä Nokian tuki tuo siten hetkellisen avun yliopistojen (itseaiheutettuun) ahdinkoon.

Lahjoituksen alkuunpanija lieneekin yhtiön uusi toimitusjohtaja Stephen Elop. ”Suomalainen osaamispääoma on ollut myös Nokialle merkittävä kilpailutekijä ja haluamme tukea sen kasvattamista ja uudistamista”, perustelee Elop lahjoitusta.

Mutta mikähän mahtaa olla Nokia todellinen motiivi? Rahavirran kulkusuunta on jo parinkymmenen vuoden ajan ollut päinvastainen eli Suomen valtio on tukenut Nokiaa, joka on muutamaa vuotta lukuunottamatta tehnyt hyvää tai jopa erinomaista tulosta ja kerryttänyt sillä useiden miljardien kassapääoman. Teknologian kehittämiskeskus Tekes on tunkenut veronmaksajilta kerättyä rahaa Nokiaan keskimäärin yli kymmenen miljoonaa euroa vuodessa.

http://oulun1.blogspot.com/2010/01/tekes-jakoi-jalleen-rahaa.html

Nokian lahjoittama 12 miljoonaa on mielenkiintoinen summa! Nokian matkapuhelimet sai viime vuonna Tekes-rahaa (joka on siis lahjarahaa, jota ei tarvitse maksaa takaisin) 9,6 miljoonaa ja Nokia Siemens Networks sai 4,0 miljoonaa euroa. Kun muistetaan, että Nokia omistaa suomalais-saksalaisesta yhteisyrityksestä hieman yli puolet, NSN:n Nokian saama osuus on siten hieman yli 2 miljoonaa euroa – ehkäpä 2,4 miljoonaa saattaisi olla varovainen arvio..?

Summaamalla matkapuhelimet-yksikön 9,6 miljoonaa ja NSN:n Suomen-osan 2,4 miljoonaa yhteen saadaan tasan 12,0 miljoonaa euroa, joka on sekin mielenkiintoinen summa.

Onko Stephen Elop kokenut piston tunnossaan saatuaan tietää Nokian saamasta Tekes-tuesta, jolla ei ole mitään perusteita (kuten aikaisemmassa blogikirjoituksessa on osoitettu)? Ehkäpä hän on kokenut niin ja haluaa sen tähden palauttaa Nokian viime vuonna saaman valtion tuen takaisin valtion rahoituksella toimiville yliopistoille. Käyhän se niinkin, mutta kyse on vain yhden vuoden palautuksesta, ja lieneekin niin, että Nokian tuki yliopistoille tulee jäämään vain tähän yhteen ainoaan kertaan.

Jos Nokia ottaisikin tavakseen tukea suomalaisia yliopistoja vuosittain noin kymmenen miljoonan euron summalla mutta kuitenkin edelleen hakisi ja myös saisi Tekes-tukea, tilanne muodostuisi absurdiksi: raha kävisi vain kiertämässä Nokiassa ja palautuisi sitten takaisin valtiolle ja yliopistoille. Ja Nokia (ja Stephen Elop) saisivat mainetta ja kunniaa, kun Nokia tukisi yliopistoja (suomalaisten veronmaksajien rahoilla). Tämä voisi tuskin onnistua missään muussa maassa kuin Suomessa.

Toistuvien yt-neuvotteluiden, irtisanomisten ja surkeiden puhelimien vuoksi Nokian maine Suomessa on selvästikin rapautunut. Ehkäpä Nokia sittenkin vain yrittää vanhanaikaista eli ostaa menettämänsä maineen takaisin rahalla.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Sähköauto vs. dieselauto

Asiakaspolar-lehdessä (3/2010) oli lyhyt artikkeli Fiat Fiorono Micro-Vett -sähköautosta. Siinä sähköautoa lähinnä verrattiin samanlaiseen Fiorino-dieselautoon.

Kuten yllä olevasta kuvasta havaitaan, sähköauton hankintahinta on lähes kolme kertaa dieselautoa suurempi. Toisin sanoen sähköauto on 35 911 euroa kalliimpi.

Kuvan vertailussa autoilla ajetaan 160 kilometriä vuoden jokaisena päivänä eli 58400 kilometriä vuodessa. Tuollainen ajomäärä ei oikein sovi edes normaaliin yrityskäyttöön viikonloppuajojen vuoksi vaan paremminkin taksikäyttöön, vaikkakin Fiorino on liian pieni taksiksi. Jos ajomäärä ajettaisiinkin viitenä päivänä viikossa, se tekisi 224 kilometriä päivässä, mikä olisi kuitenkin normaali ajomäärä yrityskäytössä.

Kuvan tiedoilla vuosikuluiksi voidaan laskea 4818 euroa sähköautolle ja 4394 dieselautolle. Vaikka sähköauton polttoainekustannukset ovat vain noin viidenneksen dieselauton vastaavista, sillä ajaminen tulee 424 euroa kalliimmaksi vuodessa. (Sähkön hintana on käytetty 10 snt/kWh.)

Sähköauton suurin kustannuserä tulee akkujen kulumisesta. Artikkelissa akkujen kestoiäksi on mainittu 1500–2000 latauskerta. Täysillä akuilla autolla ajaa 160 kilometriä, joten jos akut ladataan joka päivä (tai yö), 20 000 euron hintaisen akuston vuosikulu on 3650 euroa, jota lukua on vertailussa hieman optimistisesti käytettykin.

Jos akusto kestääkin vain 1500 latauskertaa, vuosikuluiksi tulee 4866 euroa.

On luultavaa, että muiden akkujen tapaan myös Fiorinon akkujen kapasiteetti alkaa pienetä ennen kuin niiden käyttöikä tulee täyteen, eli täydellä akustolla voidaankin ehkä ajaa enää vain 100 kilometriä, minkä vuoksi akustoa voidaan joutua latamaan joinakin päivinä kaksi kertaa, mikä kasvattaa edelleenkin sähköauton akuston kulumisesta syntyviä vuosikustannuksia.

Koska sähköauto on koriltaan ja alustaltaan aivan samanlainen kuin dieselrinnakkaismalli, se kuluu ja vanhenee samalla tavalla. Jos autoilla ajettaisiin kymmenen vuotta, kokonaisajomääräksi tulisi 584 000 kilometriä, joka on erittäin suuri määrä mille tahansa autolle. Viimeistään tuon ajomäärän jälkeen molemmat autot olisi ajettu loppuun.

Jos hankinta jaetaan käyttövuosille ilman korkokuluja, sähköautolle saadaan 5 490 euroa ja dieselautolle 1890 euroa vuodessa. Kokonaiskulut vuodessa ovat siten:

Sähköauto: 9 140 euroa (10 356 euroa/1500 latauskertaa)
Dieselauto: 6 284 euroa

Jos vuotuinen ajomäärä olisi pienempi ja lähempänä tavallista keskimääräistä ajomäärää, sähkäauton epäedullinen asema korjaantuisi hieman. Mutta niin kauan kuin sähköauton hankintahinta on mieletön ja siinä on kallis ja kuluva akusto, sähköauton hankinnassa ei näytä olevan mitään järkeä.

Jos sähköauton hankintahinnasta vähennetään akuston hinta (20 000 euroa), jäljelle jää vielä 34 900 euroa. Mikä selittää hintaeron dieselautoon (18900 euroa)? Voisiko sähkömoottori ohjauslaitteineen olla niin paljon dieselmoottoria kalliimpi..? Vai onko hinnassa ”ylimääräistä” pienen valmistusmäärän vuoksi?

Suomen sääolosuhteet tuovat monia haasteita sähköautolle. Sisätilaa täytyy lämmittää jollakin tavalla. Jos siihen ei tuhlata kallista akkuenergiaa – lämmitykseen käytetty akkuenergia lyhentää ajomatkaa – autoon tarvitaan erillinen polttoainelämmitin. Alhainen lämpötila pienentää (kaikkien) akkujen kapasiteettia, joten akustoa täytyy lämmittää ennen ajoon lähtemistä ja sen lämpimänä pysymisestä täytyy huolehtia ajon aikana.

Tuskinpa valtiokaan katselisi hyvällä, jos sähköautojen lukumäärä kasvaisi ja polttoaineverokertymä pienenisi. Olisi luultavaa, että tuolloin myös sähköauton käyttöä alettaisiin verottaa esimerkiksi kilometriperusteisesti. Se on selvää, että valtio ei tule luopumaan veroistaan, vaan tuleva suuntaus on jatkuvasti kasvava kokonaisverotus.

Näyttää siltä, että sähköautosta ei ole perinteisen auton haastajaksi pitkään aikaan. Asiaan voidaan palata sen jälkeen, kun öljy alkaa loppua ja viimeisistä jäljellä olevista öljyvarannoista käydään veristä sotaa.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Leveä kuljetus

Kuusamontiellä oli eilen puolen päivän aikaan menossa erikoiskuljetus, jolla Kemijärven entisen sellutehtaan lipeäsäiliöitä vietiin Oulun satamaan kuljetettavaksi Intiaan, missä niin ne kuin ilmeisesti muutkin prosessin laitteet tulevat saamaan uuden elämän.

Eräs saattueautoista mittasi kuljetuksen korkeussuunnassa tarvitseman tilan plus varmuusvälin tien ylittäviin ilmajohtoihin. Auton katossa oleva seiväs olisi ilmeisestikin kertonut, jos etäisyys johtoihin olisi jäänyt liian pieneksi, minkä vuoksi johdoista olisi pitänyt katkaista sähkö, ennen kuin kuljetus olisi voinut alittaa ne.


Ensimmäinen säiliö on vielä kohtuullisen kokoinen.


Jälkimmäisellä säiliöllä on jo kokoa ja näköä.

Uskontomaksu

Luterilaisen kirkon kuluneen viikon kannanottojen vuoksi ennätysmäärä seurakuntalaisia on eronnut kirkosta. Jopa kirkon ykkösmies eli piispa on kiinnittänyt asiaan huomiota. Arkkipiispa ei ollut niinkään huolestunut kirkosta eronneiden henkisen perinnön ja taivaspaikan menettämisestä vaan enemmänkin kirkkollisveronmäärän vähenemisestä. Kirkko jopa arvioi rahassa, kuinka suuren loven kuluneen viikon ”ylimääräiset” eronneet tulevat tekemään kirkollisverokertymään ensi vuonna.

Niinpä, niin. Raha se on substanssi, jonka avulla kirkkokin toimii ja jota vailla uskonnollisen propagandan levittäminen kansalle vaikeutuisi. Kirkkollisverosta maksetaan niin piispojen, rovastien, kirkkoherrojen, pappien, apupappien kuin muunkin henkilöstön palkka- ja muut menot.

Yksittäiset seurakunnat voisivat toki nostaa kirkollisveroprosenttia, mutta se saattaisi omalta osaltaan lisätä eroamisten määrää. Kirkko on tähän asti toiminut kuin valtio: se on määrännyt tulonsa (=kirkollisvero) menojensa mukaan. Kirkko ja sen muodostavat seurakunnat eivät ole kuulleetkaan kulukuureista, joihin niin moni yritys, kunta ja jopa valtiokin on joutunut turvautumaan, kun tulojen ja menojen suhde on ollut muuttumassa epäsuhtaiseksi. Kirkon ei siten auta muuta kuin sopeuttaa menonsa laskevien tulojensa mukaan.

Valtio voisi tietenkin tulla apuun ja määrätä eräänlaisen uskontomaksun, jonka mallina voisi toimia kaavailtu Yleisradion mediamaksu. Uskontomaksu olisi tietenkin epätasa-arvoinen, eli se olisi ruokakuntakohtainen ja uskonnonvapauslakia rikkoen se perittäisiin ulosoton uhalla kaikilta talouksilta katsomatta siihen, mitä uskontoa talouteen kuuluvat henkilöt tunnustavat.

Pakkomaksun avulla muita uskontoja tunnustavat ja uskonnottomat saataisiin näin kirkon holhouksen piiriin. Tällä tavalla kirkkoon kuuluvien määrä saataisiin täydeksi sadaksi prosentiksi.

Koska kyse olisi niinkin tärkeästä asiasta kuin kirkon toiminnan tukemisesta, uskontomaksun suuruuden tulisi olla vähintäänkin 500 euroa vuodessa. Kirkkohallitukselle annettaisiin oikeus päättää vuosittain seuraavan vuoden uskontomaksun suuruudesta. Maksun suuruuden määrääminen olisi siten täysin kirkkohallituksen harkinnassa.

Mitä hyötyä uskontomaksusta sitten olisi? Kirkko voisi edelleenkin jatkaa elämäänsä kuin sika vatukossa, eikä sen tarvitsisi välittää tuon taivaallista seurakuntalaisten mielipiteistä kirkon toiminnasta, ja yhteiskunnallinen epätasa-arvoistaminen voisi edelleenkin jatkua, eli köyhiä kuritettaisiin entistäkin enemmän.

Koska anglismin suosio vain kasvaa Suomessa, kirkkokin voisi hyödyntää sitä ja luoda sloganin:

Uskontomaksu makes sense

torstai 14. lokakuuta 2010

Katsastuksen hinta

Autokatsastuksen hinta koostuu varsinaisesta määräaikaiskatsastuksesta (joka oli vanhoina hyvinä aikoina ainoa tehtävä toimenpide), pakokaasumittauksesta ja OBD-mittauksesta. Vaikka nämä kaikki toimenpiteet täytyy tehdä kaikille alle 3500 kg painaville bensiinikäyttöisille ajoneuvoille, joista suurin osa on tavallisia henkilöautoja, jokainen katsastusasema esittää kunkin toimenpiteen hinnan erikseen.

Jos auto hylätään katsastuksessa, maksettavaa tulee vielä jälkitarkastuksesta.

Alla on esitetty Pohjois-Pohjanmaan edullisimman katsastusaseman, Savarin Katsastus Oy:n hinnasto:

Määräaikaiskatsastus: Enintään 3 500 kg:n ajoneuvo 44,00 euroa
Pakokaasumittaus: Bensiinikäyttöinen ajoneuvo 7,00 euroa
Pakokaasumittaus: OBD-mittaus 5,00 euroa
Jälkitarkastus: Enintään 3 500 kg:n ajoneuvo 5,00 euroa


Jos auto hyväksytään katsastuksessa, katsastuksen hinta on 56 euroa.

Suurin työ (jos sitä voidaan nyt suureksi kutsua..?) katsastuksessa on varsinainen määräaikaiskatsastus, joka maksaa Ylivieskassa 44 euroa. Pakokaasumittaus on helppo ja nopea toimenpide: moottoria vain kaasutetaan hieman ja tulostetaan lukemat. Ainoa työ OBD-mittauksessa on mittalaitteen liittimen kytkeminen autoon ja mittauksen käynnistäminen. Sekä päästö- että OBD-mittaukset ovat siis nopeita ja helposti tehtäviä toimenpiteitä, mikä näkyykin Savarin hinnastossa, eli helposta työstä ei rosvota ahneesti liikaa.

Savarin Katsastuksen kaikki toimenpiteet ovat maakunnan halvimmat, mikä tekee luonnollisesti myös koko katsastuksesta alueen edullisimman.

Koska OBD-mittaus voidaan tehdä vain katsastuksen yhteydessä ja päästömittauksen tekemiselle ei myöskään juuri ole muuta tekopaikkaa, kalliimmat katsastusasemat käyttävät tätä härskisti hyväkseen.

A-Katsastuksen asemat Oulussa veloittavat pakokaasumittauksesta huikeat 25 euroa, joka on yli kolme kertaa enemmän kuin Ylivieskassa. A-Katsastuksen tekemässä OBD-mittauksessa on maakunnassa hieman vaihtelua eri asemien välillä (18–21 euroa), mutta kaikilla Oulun asemilla peritään toimenpiteestä 18 euroa, joka sekin on yli kolme kertaa enemmän kuin Savarin Katsastuksessa Ylivieskassa.

Pudasjärvellä on myös A-Katsastuksen toimipaikka, mutta siellä samasta toimenpiteestä peritäänkin ”vain” 11 euroa. Varsinainen määräaikaiskatsastus maksaa siellä kuitenkin eniten koko maakunnassa eli 63 euroa, joten katsastuksen kokonaishinta on 99 euroa. A-Katsastuksen kokonaishinta vaihtelee Pohjois-Pohjanmaalla välillä 99–101 euroa.

Voisi sanoa, että A-Katsastus lypsää autoilijaa (tai siellä autonsa katsastavaa) niin paljon kuin mahdollista.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Oulun Sähkönmyynti nostaa hintoja

Oulun Sähkönmyynti nostaa toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hintoja marraskuun alusta lähtien. Perusmaksu nousee yhdellä eurolla kuukaudessa ja energianhinta 0,18 senttiä kilowattitunnilta. Korotusten jälkeen perusmaksu on 3,52 €/kk ja sähköenergia maksaa 6,95 snt/kWh.

Kerroin aikaisemmin, miten paljon perusmaksu vaikuttaa tavallisen pienkuluttajan (alle 10000 kWh/vuosi) sähkölaskuun:

http://oulun1.blogspot.com/2010/09/sahkon-hinta.html

Marraskuusta lähtien perusmaksu tekee yksistään 42,24 euroa kuukaudessa, eli tuo maksu menee automaattisesti, vaikka kulutusta ei olisi lainkaan.

Perusmaksun korotukseen (12 €/vuosi) menevällä summalla 1200 kilowattia vuodessa kuluttava voisi maksaa energiastaan yhden sentin enemmän kilowattitunnilta sellaisessa sopimuksessa, jossa ei ole perusmaksua, ja nettovaikutus olisi aivan sama. Kun mukaan otetaan vielä energianhinnan korotus, sähkö saisi maksaa 1,18 snt/kWh enemmän perusmaksuttomassa sopimuksessa.

Oulun Sähkönmyynti perustelee korotuksia seuraavasti: ”Sähkön hinnankorotus johtuu hankintakustannusten noususta. Sähkön markkinahinta on noussu (kirjoitusvirhe on Oulun Sähkönmyynnin) viime vuodesta noin 20 prosenttia.”

Mutta, mutta: eihän perusmaksulla ole mitään tekemistä sähkön markkinahinnan kanssa. Jos arvioidaan, että keskiverto pienkuluttaja kuluttaa 1500 kilowattituntia vuodessa, huomataan, että energianhinnan korotus (0,18 snt/kWh) tuo Oulun Sähkönmyynnille ja omistajalleen Oulun kaupungille ylimääräistä 2,7 euroa vuodessa mutta perusmaksun korotus tuokin peräti 12 euroa vuodessa.

Oulun Sähkönmyynti kertoo korotuksen hintavaikutuksesta seuraavasti: ”Kerrostalohuoneiston (2 000 kWh/vuosi) sähkölasku nousee 1,3 € kuukaudessa.” Valitsemalla aikajaksoksi kuukausi saadaan sen vaikutus tuntumaan pienemmältä kuin kertomalla kototuksen vaikutus vuositasolla: 15,6 euroa.

Miksiköhän Oulun Sähkönmyynti ei kerro (vähättele) korotuksen vaikutusta vuorokaudessa? Sehän olisi vain 4,3 senttiä.