keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Lehmien hyväksikäyttäjät

Lehmien hyväksikäyttöä kannattava ex-kepulainen oulunsalolainen on avannut nettiadressin ja perustanut Facebook-ryhmän suomalaisen maidontuottajan pelastamiseksi (lue: lehmien hyväksikäytön jatkumisen takaamiseksi).

http://www.kaleva.fi/uutiset/Oulu/Nettinimia-maidon-puolesta/833672

Mitäpä muuta maidontuotanto on kuin lehmien hyväksikäyttöä? Lehmillä tuotetaan mahdollisimman usein ja paljon vasikoita, jotta ne tuottaisivat mahdollisimman paljon ja kauan maitoa. Vasikoista kasvaa sitten sukupuolen mukaan joko uusia maidontuottajia tai kasvatussonneja. Lehmistä onkin tehty eräänlaisia pakkolestadiolaisia, jotka eivät saa hetkenkään rauhaa uusien jälkeläisten tuottamisesta.

Kaikista kotieläimistä nauta lieneekin sekä suoraan että välillisesti pahin kasvihuoneilmiön voimistaja. Kasvatussonni saa nassuttaa suunnattoman rehumäärän yhden lihakilon tuottamiseksi, ja sen vuoksi naudanlihan tuotanto onkin ekologisesti huonoin tapa tuottaa eläinproteiinia.

Toimintansa turvaamiseksi Valio, muut meijerit ja maidontuottajat haluavat aina korostaa, miten tärkeää maidon juominen ja muiden maitojalosteiden käyttäminen on terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Tosiasia on kuitenkin se, että meijereihin tulviva maito täytyy saada jossakin muodossa dumpattua jonnekin, ja sen takaamiseksi kaikki keinot on otettu käyttöön. Maidosta onkin valmistettu kaikenlaisia funktionaalisia elintarvikkeita, joiden ”on osoitettu” edistävän terveyttä. Niinpä niin!

Yleisin peruste maidon juomisen tarpeellisuudelle on kalsiumin saanti. On olemassa monia etnisiä kansoja, jotka eivät ole koskaan nähneetkään lehmää ja jotka eivät sen vuoksi käytä mitään maitovalmisteita. He eivät kuitenkaan kärsi kalsiumin puutteesta vaan ovat jopa sitä vastoin paljon terveempiä kuin pohjoismaalaiset, joiden kansantaudeilla, kuten diabeteksella ja sydän- ja verisuonitaudeilla, on läheinen yhteys koko eliniän jatkuvaan maitotuotteiden runsaaseen käyttöön.

Alan ”suositus” lieneekin 0,7 litraa maitoa päivässä, mikä tekee 21 litraa kuukaudessa ja 255 litraa vuodessa. Jos litra maksaa yhden euron, koko vuoden ”kalkkikuurin” hinnaksi tulee 255 euroa. Kalkinsaannin voi hoitaa myös moraalisesti ja ekologisesti kestävämmällä tavalla: kalsiumtableteilla, joiden joukossa on myös tärkeää D-vitamiinia. Erään valmistajan 3 kuukauden annos (800 mg/vrk) maksaa noin 8 euroa, jolloin vuosikustannus on vain 32 euroa. Maidon juominen maksaa yli 200 euroa enemmän. Siinä säästyy samalla maidon kaupasta kotiin kantamisen vaiva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti