tiistai 9. helmikuuta 2010

Matkapuhelin täydentää oppikirjaa

Kun yhdistetään perinteinen painettu kirja ja nykyaikainen (Nokia-)matkapuhelin, syntyy hybridioppikirja, kertoi Maaseudun Tulevaisuus maanantain numerossaan.

Oppilas ottaa kirjan sivusta valokuvan matkapuhelimella, jossa oleva sovellus (eli eräänlainen tietokoneohjelma) lähettää kuvan palvelimelle, jossa toinen sovellus tunnistaa kuvan ja lähettää sen perusteella puhelimeen oikeat tehtävät. Kuulostaa yksinkertaiselta (kuten MT:kin toteaa), ja sitähän se onkin. Yksinkertaista ja typerää!

Soveltuvia tehtäviä ovat mm. kuuntelu, kuullun ymmärtäminen ja sanojen kirjoitusasun harjoitteleminen esimerkiksi sanaristikkoa täyttämällä. Edellä mainittuja harjoituksia on tosin tehty kouluissa jo kymmeniä vuosia, eikä siihen ole tarvittu matkapuhelinta eikä muutakaan tietotekniikkaa.

Valtion teknillinen tutkimuskeskus (VTT) on juuri saanut päätökseen kaksivuotisen, vähintäänkin kaksi tutkijaa työllistäneen projektin, jonka lopputulos oli edellä kerrottu hybridioppikirja. Loppuraportti on tosin vielä työn alla, joten se työllistänee tutkijakaksikon vielä ainakin kesään asti. Olisi mielenkiintoista saada tietää, paljonko rahaa projektiin kului kokonaisuudessaan. 250 000 euroa tuskin riittää.

Hämeenlinnan Yhteiskoulun 6. luokka sai kokeilun ajaksi käyttöönsä VTT:ltä Nokian E71 -matkapuhelimet, joissa on tavanomaista suurempi näyttö. Artikkelin mukaan oppilailta, opettajilta ja vanhemmilta saatu palaute oli myönteistä. Ihmekö tuo, kun koehenkilöillä oli testiajan käytössään ilmainen liittymä ja puhelin, jota sai räplätä luvallisesti koulutunnilla.

Painetun kirjan sivun kuvaaminen matkapuhelimella, jotta palvelin lähettäisi puhelimeen tilatut mediatiedostot vaikuttaa tökeröltä, vanhanaikaiselta ja jopa hölmöläisten puuhalta. Samat toiminnot – ja vielä paljon monipuolisemminkin – voidaan tehdä oikealla tietokoneella (”oikealla” siksi, koska Nokia kutsuu omia kapineitaan muka tietokoneiksi) ja internet-yhteydellä.

Nyt tulee idea Oulu-ilmiö 2.0 -pajasta: Oulun 1 (tämä blogi) kertoi tammikuussa e-kirjasta ja uudesta oululaiskustantamosta, joka alkaa kustantaa e-kirjoja. E-kirjan lukulaite, jossa on suuri näyttö, usb-liitäntä ja mahdollisesti 3g-yhteys, sopisi paljon paremmin hybridioppikirjaksi. Laitteen käyttöliittymää pitäisi ehkä hieman muokata, jotta siihen voitaisiin syöttää tietoja ja sitä voitaisiin käyttää audiolaittena, mutta kokonaisuudessaan kyse olisi vain pienistä muutoksista. Kirjaan liittyvät tehtävät tulisivat valmiiksi e-oppikirjan mukana, eikä niitä tarvitsisi enää ladata erikseen mistään.

Hybridioppikirjasta hyötyjiä olivat tai tulevat olemaan:
- VTT
- Nokia
- puhelinoperaattorit
- ohjelmistoyritykset, jotka kehittävät lisää näitä ”innovatiivisia” sovelluksia, jotka sitten myydään opetusministeriölle kovaan hintaan

Projekti on vain yksi esimerkki siitä, kun halutaan osoittaa, mitä todellista hyötyä on ”multimediatietokoneella”, jolle kukaan ei oikein tunnu keksivän mitään järkevää käyttöä. Projektin idea onkin kuolleena syntynyt, ja siitä tuskin enää kuullaan.

VTT on tunnettu siitä, että se yrittää jopa naurettavilla ja tyhjänpäiväisillä tutkimusaiheillaan pitää tuhatpäisen tutkijalaumansa työllistettynä. Hybridioppikirja on yksi hyvä esimerkki tästä. Projekti on luultavasti saanut ”avustusta” (joka ei varmasti ollut takaisin maksettava laina) Tekesiltä, vaikka toisaalta ei sillä ole mitään väliä, tuleeko veronmaksajilta nyhdetty raha suoraan ministeriöstä vai Tekesin byrokratian kautta. Lopputulos on aivan sama: turhuuteen tuhlattua rahaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti