keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Työlki ellää

...vai ellääkö sittenkään..?

Suomen euroviisuedustaja Kuunkuiskaajat lähti kuin soitellen sotaan hakemaan varmaa finaalipaikkaa Oslosta, mutta kuinka siinä sitten kävikään: ”varma” jatkopaikka meni sivu suun.

Voisi sanoa, että laulu ja soitto eivät ainakaan tule Kuunkuiskaajia elättämään heidän päinvastaisista vakuutteluistaan huolimatta.

Eihän Suomen edustuskappale ollut huono, mutta ehkäpä suomalais-ugrilainen mongerrus ei (taaskaan) oikein avautunut muille eurooppalaisille.


Alla on muutama vuosi sitten Kalevassa julkaistu mielipidekirjoitus, joka kuvastaa populaarikulttuurin alamäkeä. Vaikka siinä ei elokuvaa mainitakaan, yhtä huonosti menee myös elokuvalla.

Kevyen musiikin ja kirjallisuuden heikko taso

Musiikkiteollisuuden arvo on niin Suomessa kuin monessa muussakin maassa kasvanut suuremmaksi kuin koskaan. Musiikista on tullut kulutustavaraa, ja se on levinnyt mm. internetiin ja matkapuhelimiin. Nykymusiikin lähes kertakäyttöisen luonteen vuoksi ostettu levy päätyy jo vuoden parin jälkeen kirpputorin hyllylle muun rojun joukkoon.

Levy-yhtiölle riittää, että sillä on myyviä ja nuoriin vetoavia artisteja ja yhtyeitä. Esiintyjien lahjakkuudella tai muilla ominaisuuksilla ei niinkään ole väliä, vaan pääasia on vain se, että nuoret saadaan kiinnostumaan heidän musiikistaan ja ostamaan heidän levyjään. Kiinnostus saadaan aikaan tehokkaalla markkinoinnilla. Sitten kun yhden artistin tai yhtyeen myynti alkaa laskea, hänet heitetään sivuun ja uusi nostetaan tilalle. Uusia tulijoita riittää aina, ja tarvittaessa levy-yhtiö voi järjestää kilpailun, jonka palkintona on levytyssopimus.

Suurin osa kotimaisista levy-yhtiöistä on siirtynyt ulkomaisten yhtiöiden omistukseen. Näiden mukana on tullut aivan uusi tapa rahastaa. Tästä kertoo erään Idols-tähden kahden levyn samanaikainen julkaisu. Fanien täytyy ostaa molemmat levyt, ja levy-yhtiön myynti kaksinkertaistuu.

Syy listoilla olevien artistien ja yhtyeiden suosioon on näiden levyjen ostajien heikko musiikin tuntemus. Vailla tietoa paremmasta (so. vanhemmasta) musiikista huonompikin kelpaa. Vuodesta toiseen tuotetaan uusia kappaleita, joita voidaan yksinkertaisesti luonnehtia roskaksi. Viiden vuoden päästä kukaan ei enää muista tai edes halua kuunnella niitä.

Kevyen musiikin sävellysideat on jo kauan sitten käytetty loppuun. Nykyinen musiikki on parhaimmillaankin vain vanhemman musiikin huonosti tehtyä kopiointia. Malliesimerkki roskan uppoamisesta kuuntelijoihin yli valtiorajojen on Suomen Eurovision-laulukilpailun voitto viime keväänä. Sitä voi olla mahdotonta enää alittaa.

Kirjallisuudessa on myös käynyt samoin. Nykyisin julkaistaan enemmän kirjoja kuin koskaan, ja laatu on saanut korvautua määrällä. Myyntilistoja tarkastelemalla voi helposti havaita, että useat samat kirjailijat esiintyvät siellä vuodesta toiseen. Moni kirjailija on keksinyt nerokkaan kaavan, jota noudattamalla voi joka vuosi loihtia uuden menestysromaanin. Kirjailijantyöllä Suomessa eniten ansaitseva Arto Paasilinna saa muutaman kuukauden työllä kirjoitettua uuden romaanin sopivasti joulumarkkinoille. Paasilinna onnistuu joka vuosi myymään lähes samanlaisen veijaritarinan lukijoilleen. Kyse tuskin on niinkään Paasilinnan kirjallisesta lahjakkuudesta vaan pikemminkin vain lukijoiden arvostelukyvyttömyydestä ja huonosta mausta.

Kustannusyhtiöiden tehtävä on luonnollisesti julkaista kirjoja. Ne varmastikin haluaisivat julkaista kirjoja, joita luettaisiin vielä 50 vuoden kuluttua ja joista tulisi klassikoita. Ne joutuvat kuitenkin tyytymään siihen, mitä vanhat ja uudet kirjailijat tuottavat. Jos lukijat ostavat niitä, se riittää kustantajille.

Äänilevyihin ja kirjoihin käytetään vuosittain tietty rahamäärä. Tuosta potista eri levy- ja kustannusyhtiöt joutuvat kilpailemaan keskenään. Se yhtiö, jonka julkaisuohjelma tavoittaa kansan syvät rivit, tekee myös suurimman myynnin. Laadusta ei kansan huonon maun tyydyttämisessä tarvitse juurikaan välittää.

Jos kukaan ei ostaisi roskaa, sitä ei tehtäisi. Mutta niin kauan kuin roskaa ostetaan, sitä tuotetaan – ja vielä erittäin kannattavasti.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Halpaa sähköä

Kuvassa näkyvät pohjoismaisen sähköpörssin, Nordpoolin, tämän viikon sähkön verottomat tukkuhinnat. Ylimpänä on tämän päivän (16.5.) ja alimpana viime viikon sunnuntain (9.5.) hinta.

Tämän päivän noteeraus 1,59 snt/kwh lieneekin kaikkien aikojen ennätys. (Kuvassa esitetyt hinnat ovat muotoa €/MWh.) Huomenna hinta lieneekin (jonkin verran) korkeampi.

Ellei kyseessä ole virhe, jota tuskin voidaan epäillä, vallitseva ennätyksellisen korkea lämpötila lieneekin syynä sähkön kysynnän vähäisyyteen ja sitä kautta alhaiseen sähkön hintaan.

Jotkin sähköyhtiöt myyvät sähköä markkinahintaan, jolloin kuukauden hinta on esim. Nordpoolin keskimääräinen kuukausihinta + alv (22 %) + sähköyhtiön kate (esim. 0,5 snt/kWh). Jos kk-hinta on esim. 3 snt/kwh, verolliseksi myyntihinnaksi tulee tuolloin 4,16 snt/kWh, joka on selvästi alhaisempi kuin sähköyhtiöiden listanhinnat.

Oulun Sähkönmyynti perii perusmaksua 2,5 €/kk, joka tekee 30 euroa vuodessa. Jos vuosikulutus on pieni, esim. 1500 kWh/v, perusmaksu nostaa sähköenergian hintaa 2 snt/kWh, joka voi jossakin tapauksessa olla merkittävä osa sähköenergian hinnasta.

Jos kulutus on hieman suurempi, 3000 kWh/v, perusmaksun vaikutus sähköenergian kokonaishinnassa on 1 snt/kWh.

Sähkön kokonaishintaan vaikuttavat edellämainitun sähköenergian hinnan lisäksi sähkön siirto (snt/kWh), sähkövero (snt/kWh) ja siirtoyhtiön kiinteä perusmaksu.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Viidellä eurolla kesälukemista

Ale-Kirja Rautatienkadulla myi pari viikkoa sitten alakerran pokkareita ja muita kirjoja (lähinnä kirjakerhokirjoja) viidellä eurolla niin paljon kuin muovipussiin sai sopimaan. Pussi ei ollut kovin suuri, mutta sinne mahtui kuitenkin 31 kirjaa.

Kuten kuvasta näkyy, suurin osa ostoksista kuuluu ns. kioskikirjallisuuteen, joka ei yleensä kerronnallaan loista mutta on muuten sopivaa kevyttä kesälukemista. Kuvasta puuttuu kaksi kirjaa.

Parempia ostoksia olivat:

Charles Dickensin Kaksi Kaupunkia
Frederik Pohlin Sapattivuosi
Luigi Pirandellon Mennyttä miestä
Roy Fullerin Fantasia ja Fuuga
Kolme Collector antologia -sarjan dekkarikokoelmaa
Veikko Huovisen Rasvamaksa
Alistair MacLeanin Katkuinen kuoleman tie
Brian Callisonin Petetty saattue
Hammond Innesin Luola