torstai 30. joulukuuta 2010

Kärsittekö kaamosmasennuksesta?

Valkee Oy on julkaissut 29.12.2010 Oulu-lehdessä alla olevan ilmoituksen, jossa se hakee koehenkilöitä tutkimukseen, jolla se haluaa osoittaa, että sen kehittämä laite on kalliin hintansa arvoinen. Siitähän – rahasta – siinä on kysymys, vaikka sitä ei tietenkään sanota suoraan tai edes kiertoteitse. Valkee Oy haluaa tieteellistä tukea sille, että sen kehittämä laite auttaa ”ihan oikeasti” ja jokaisen kannattaa ostaa sellainen.

Jos laite lääketieteellisine latureineen maksaa apteekissa – apteekki on tunnetusti paikka, josta ei saa senttiäkään alennusta – 210 euroa, sen hinta voidaan ajatella muodostuvan seuraavasti:

Alv (23 %) 39,27 euroa
Apteekin osuus (35 %) 59,75 euroa
Valkee Oy:n veroton tukkuhinta 110,97 eli 111 euroa

Laitteen valmistuskustannuksia on arvioitu vanhemmassa kirjoituksessa. Reilu ja totuudenmukainen arvio voisi olla 11 euroa, jolloin voitto jokaisesta myydystä laitteesta olisi pyöreät 100 euroa.

Jos Valkee saisi vaikkapa joukkosuggestion (mitä tehokas mainontakin itse asiassa on) avulla myytyä laitteitaan Suomessa 100 000 kappaletta, se tietäisi ”vaatimatonta” 10 miljoonan euron voittoa lähes tyhjästä. Kyllähän tuollainen summa kelpaisi yrityksen keksijäkaksikolle, ja siksi onkin ymmärrettävää, että Valkee Oy tekee kaikkensa ja mahdollisesti vielä enemmänkin, jotta tyhmiä suomalaisia saataisiin puijattua ostamaan kirkasvalokuulokkeet, joilla taitaa olla heihin yhtä paljon vaikutusta kuin täysikuulla.

Kukaan tahansa ei tietenkään kelpaa koekaniiniksi, vaan kansanomaisesti sanoen vain puolihullu kelpaa Valkee Oy:lle. Sinisellä rengastetuista oireista kärsii (ainakin joskus) arviolta noin 90 prosenttia suomalaisista. Mistäpä muusta esim. ylipainoisten suomalaisten paino-ongelmat johtuisivat kuin ”ruokahalun muutoksista” ja erityisesti kasvaneesta ruokahalusta, jota on jatkunut jo pidemmän ajan.

Vaatimus ”liikaa alkoholia” on huvittava ja täysin tulkinnanvarainen. Ei edes täysi alkoholisti käytä omasta mielestään ”liikaa alkoholia”, vaan hän on kaikkien muiden päihderiippuvaisten (jollaisiksi voidaan lukea jokainen vähänkin alkoholia käyttävä) tapaan vain kohtuukäyttäjä, eli hänellä on niin sanotusti homma hanskassa, vaikkakin hanskat ovat saattaneet tipahtaa taskusta matkan (tai elämän) varrella.

Punaisella alleviivattu vaatimus on mielenkiintoinen. Sehän tarkoittaa selvästi, että kaamosmasennus (mitä se sitten tosiasiassa lieneekin) on mielenterveyden häiriö eli mielisairautta. Kansan suussa mielenterveyden häiriöistä eli mielisairaudesta kärsivä kulkee nimellä hullu – siitähän ei pääse minnekään.

Tutkimuksen vastaavana lääkärinä on tunnettu psykiatri, mikä myös todistaa sitä, että tässä ollaan tekemisissä mielenterveysongelmien kanssa.

Yhdenkin kerran psykiatrin vastaanotolla käynyt potilas saa papereihinsa tietyn merkinnän, joka säilyy siellä ikuisesti. Kerran hullu on aina hullu, niin kuin tavataan sanoa.

Tässä taitaa taas kerran käydä niin, että tämän crackpot-tutkimuksen maksavat veronmaksajat, ja kun tutkimustuloksia ”ohjaillaan” sopivasti, Valkee Oy kerää taloudellisen hyödyn.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten kävisi, jos täysin terve henkilö osallistuisi (vilpillisesti) Valkee Oy:n tutkimukseen. Voisiko terveelle koehenkilölle käydä kuten Samuel Fullerin elokuvassa Shokkikäytävä kävi mielisairaalassa tutkimusta tekevälle lehtimiehelle, joka muuttui seuransa (eli sairaalan hoidokkien) kaltaiseksi?

Metrojunakeksinnöllä maailmalle

Sanomalehti Kaleva kertoi tänään, että "oululaislähtöisen Pentti Ollikaisen erikoinen metrojunakehitelmä on leviämässä maailmalla isoihin kuvioihin”.

Kaleva jatkaa: ”Yläilmoissa kulkeva junakeksintö on hänen mukaansa täydellä varmuudella toteutumassa ainakin Yhdysvalloissa ja Intiassa.”

Kalevan artikkeli (jota ei näytä olevan verkkolehdessä) on kokonaisuudessaan lystikästä luettavaa. Siinä Ollikainen kehuu, että ”amerikkalainen liiketoimintakontaktini sanoi, että tämä ei ole miljoonabisnes vaan miljardibisnes”.

Mistä tässä on sitten oikein kysymys? Ollikaisen juna kulkee 4,5 metrin korkeudella tolppien varassa olevalla radalla. Juna kulkee lasisessa putkilossa, jonka katto on aurinkopaneelia. Järjestelmä tuottaa sähköä yli junan tarpeen, ja ylijäämäsähkö voidaan myydä sähköverkkoon. Vielä (kaiken kerrotun hyvän lisäksi) paranee: rata ottaa talteen myös tuulienergian.

Satuilu jatkuu edelleen: juna on nykydirektiivien vaatimusten mukaan äänetön. Tuskinpa mikään direktiivi vaatii, että junan pitäisi olla äänetön, koska sehän olisi mahdotonta. Kaikki liike synnyttää ääntä.

Jos kaikki kerrottu pitäisi paikkansa, se olisi liian hyvää ollakseen totta, ja siksi se ei lienekään totta. Jos tuollaisen keksiminen voisi olla totta, se olisi tehty jo aikoja sitten jossakin muussa maassa kuin Suomi-nimisessä junttilandiassa.

Ilmarata, jonka Ollikainen on keksinyt ”uudelleen”, on vanha keksintö. Sitä on käytetty monissa Yhdysvaltojen kaupungeissa, ja se taitaa olla vieläkin käytössä mm. Chicagossa.

Ollikainen olisi halunnut pilottiradan Ouluun Oulunsalon lentoaseman ja kaupungin keskustan välille jo vuonna 2007, mutta kuten kaupunkikuvasta voidaan havaita, sitä ei (ainakaan vielä) ole toteutettu. Kustannukset ovat Ollikaisen mukaan kuusi miljoonaa euroa kilometriltä, mutta Suomen arktisissa oloissa ne luultavasti olisivat selvästikin korkeammat. Matkaa keskusta lentoasemalle taitaa olla noin 20 kilometriä, jolloin minimetron rakennuskustannuksiksi olisi tullut vähintäänkin ”vaatimattomat” 120 miljoonaa euroa. Matkustajamäärät kyseisellä reitillä ovat sitä luokkaa, että hankkeen toteuttaminen olisi ollut kuin suoraan hölmöläisyyden oppikirjasta.

Rivien välistä on luettavissa, että Ollikainen rinnastaa ”keksintönsä” uuteen Nokiaan. Niin ja onhan Ollikainen melkein kuin Ollila.

Jos minimetro toimii tuottamallaan aurinkoenergialla, se on silloin käyttökelpoinen vain niissä maissa, joissa auringon säteilyn intensiteetti on riittävän voimakas, eli kyseeseen tulisivat lähinnä maat, jotka sijaitsevat 40. pohjoisen ja 40. eteläisen leveyspiirien välissä. Tuolloinkin se toimisi vain silloin, kun auringon sijainti taivaalla olisi riittävän korkealla, eli aamupäivän kello yhdeksän ja iltapäivän kello kuudentoista välillä. Sateella se ei toimisi, ja pilvisellä säällä juna liikkuisi hitaammin.

Todellisuudessa juna olisi riippuvainen ulkoisesta energianlähteestä ja toimisi omavaraisesti vain aurinkoisina päivinä, jos sitten silloinkaan aina.

Edellä mainittujen syiden vuoksi se on täysin soveltumaton Suomen olosuhteisiin. Lisäksi koska junaradan rakentaminen maahan tai ilmaan on erittäin kallista, se kannattaa tehdä vain silloin, kun ratayhteyttä voidaan hyödyntää tehokkaasti, eli reittiä käyttää suuri matkustajamäärä. Suomessa tällaiseen tuskin on tarvetta.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Sähkön hinta nousee

Markkinahintaisen sähkön hinta on noussut selvästi kuluvan vuoden lopussa. Samanlainen hinnannousu nähtiin myös vuoden alussa, mihin vaikutti tuolloin vallinnut pakkasjakso. Vuoden alun nousu jäi kuitenkin melko lyhytaikaiseksi, ja sen vaikutus koko vuoden sähkön keskimääräiseen hintaan jäi pieneksi.

Pitkäaikaisennusteen mukaan kylmä säätyyppi tulee jatkumaan Skandinaviassa, mikä takaa sähkön markkinahinnan pysyvän korkealla.

Markkinahintaiseen sähköön perustuvan sähkösopimuksen tehneillä sähkön hinta nousee takautuvasti, eli seuraavan kuukauden kiinteä hinta määräytyy kuukauden tarkastelujaksolla, jonka keskikohta on tasan kuukausi ennen uuden jakson alkua. Tammikuun 2011 hinnan määräytymisjakso on siten 16.11. – 15.12.2010.

Tammikuun hinnaksi olisi pohjoismaisen NordPool-sähköpörssin mukaan tullut 12,02 snt/kWh, joka lieneekin kaikkien aikojen ennätys. Sen tähden nyt olikin sopiva aika luopua markkinahintaisesta sähköstä ja vaihtaa tilalle edullisempi tuote, jollaisen sama sähkönmyyjä pystyi tarjoamaan.

Oulun Sähkönmyynnin hinnat eivät olleet kilpailukykyiset nykyisen toimittajan kanssa. Yhden vuoden sopimuksen mukainen energiahinta Oulun Sähkönmyynnillä on 7,00 snt/kWh, ja lisäksi päälle tulee perusmaksu 3,50 euroa/kk, joka tekee 42 euroa vuodessa.

Toinen vaihtoehtoinen tuote olisi ollut toistaiseksi voimassa oleva sopimus, jossa energiahinta on 6,95 snt/kWh ja perusmaksu 3,52 euroa/kk. Erona vuoden määräaikaisen sopimukseen tässä on sähkön kWh-hinta hieman pienempi mutta perusmaksu on kaksi senttiä kalliimpi.

Tekemässäni uudessa sopimuksessa eteläsuomalaisen sähkönmyyjän kanssa sähkön kWh-hinta on edullisempi kuin Oulun Sähkömyynnillä. Lisäksi siinä ei ole lainkaan perusmaksua.

Jos sähkön vuosikulutus on pieni, perusmaksulla saattaa olla merkittävä vaikutus sähkön kokonaishintaan. Tätä vaikutusta on selvitetty aikaisemmin.

Oulun Sähkönmyynnillä on suuri tuloutusvelvoite Oulun kaupungille, ja sen vuoksi sen sähkön hinnassa on selvää piiloveroa. Merikosken vesivoimalan tuottama sähkö on käytännössä lähes ilmaista Oulun Sähkönmyynnille, ja Toppilan turvevoimala tuottaa sähköä kaukolämmön ohella, vaikkakin kuten kaikissa yhteistuotantovoimaloissa myös siinä sähköntuotanto on ensi sijalla ja kaukolämpöä saadaan sivutuotteena, koska turbiinista tulevä vesi(höyry) täytyy saada jäähdytettyä riittävästi, ennen kuin se voidaan tulistaa uudelleen.

Oulun Sähkönmyynnillä lieneekin useita ei-oululaisia asiakkaita, jotka ilmeisesti maksavat joko tietoisesti tai tietämättään veroa Oulun kaupungille. Minä en tekisi niin.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Viivepeili 1.0 eli Mobilespot Oy:n hengentuote

Oulun 1 kertoi tammikuussa eli lähes vuosi sitten Terva 3.0 -kasvuyritystehtaasta, johon samaiseen sylttytehtaaseen näyttävät tänään Kalevassa julkaistun artikkelin jäljet johtavan. Oulun tervainen menneisyys on nähtävästi haluttu unohtaa, koska nimi Terva 3.0 on korvattu varsin lattealla Yritystakomo-nimellä.

http://oulun1.blogspot.com/2010/01/terva-30-eli-tervakolmonen.html

Kalevan artikkelin pääpaino on kuukausi sitten perustetun Mobilespot Oy:n kehittämässä viivepeilissä – minä käytäisin termiä Viivepeili 1.0 – joka – nyt on hieman vaikeaa pitää kasvoja peruslukemilla – tekee niinkin ihmeellistä kuin näyttää tapahtumat peilin edessä viivästettynä. Kalevan ”ihmepeiliksi” kutsuma laite on sijoitettu vaatetusliike Pukumieheen (eli juuri siihen ”rommauttajaan”), jossa asiakkaat voivat katsoa ihmepeilin välityksellä sitä, miltä he näyttävät takaapäin tai aivan hetki sitten.

Viivepeili on alun perin kehitetty urheilijoiden harjoitteluavuksi, josta se sitten päätyi Pukumieheen. Huippu-urheilu on Suomessa yhteiskunnan tukemaa, ja tuki tulee joko suoraan verovaroista tai poliittisin perustein veikkausvaroista. Yritysten suora tuki urheilijoille on asia erikseen. Pysyminen maailman huippujen tasolla on vaikeaa, ja sen vuoksi lajiliitot tekevätkin kaikkensa siinä onnistuakseen – jopa hankkimalla viivepeilin.

Artikkelissa ei kerrota sen tarkemmin ihmepeilin toiminnasta, mutta kuvan perusteella voisi päätellä, että laitteisto käsittää pienen videokameran, lcd-monitorin ja tietokoneen sovellusohjelmistoineen. Ohjelmisto tallentaa kameran (joita voi tietenkin olla useampi eri kulmissa) välittämän kuvan ja välittää sen hetkeä myöhemmin monitoriin. Välitettyyn kuvaan voidaan ehkä asettaa eri pituisia viipeitä, ja nämä eri tavalla viivästetyt otokset voidaan esittää pienemmissä ikkunoissa.

Mobilespot Oy:n viivepeilistä tuskin tulee tämän tai edes seuraavan joulun hittituotetta. Tokihan jokin vaatetusliike voisi haluta tarjota tällaisen ”palvelun” asiakkailleen, mutta on luultavaa, että potentiaalisia liikkeitä on varsin vähän Suomessa. Ja ulkomaanvalloituksen Mobilespotin kannattaisi suosiolla unohtaa, koska takkiinhan siinä vain tulisi.

Yhteiskunnan tukema urheilijoiden harjoittelu näyttääkin olevan ainoa taho, joka voisi käyttää viivepeiliä. Yhteiskunnan tuella myös koko Yritystakomo on varmasti tähänkin asti pysynyt pystyssä, ja siksi onkin luontevaa, että yhteiskunta tukee myös sen yritysten toimintaa.

Oulu jälkeen Nokian ihmeen näyttää tuottavan vain tällaisia naurettavuuksia, joihin voidaan lukea myös aikaisemmin jo useamman kerran arvostellut Valkee Oy:n kirkasvalokuulokkeet.

It-ala alkaa olla auringonlaskun ala. Ainoaa laajamittaisempaa aktiivisuutta näyttää olevan vain matkapuhelimien ja internersovellusten ympärillä, mutta niihinkin näyttää olevan entistä vaikeampi keksiä enää mitään ”uutta”, mistä kertoo henkilöstömäärän vähennykset alan yrityksissä.

Mobilespot Oy:n, joita menee tusinaan N kappaletta, kaltaiset uudet yritykset ovat pakon edessä: ne yrittävät väen väkisin ”keksiä” jotakin uutta, josta ne täysin epärealistisesti kuvittelevat tulevan matkapuhelimen kaltaista tuotetta, joka mullistaisi markkinat. Noista ”ideapajoista” putkahtaa sen sijaan tuotteita, joita ei olisi koskaan tarvinnut keksiä ja tuotteistaa, koska niille ei yksinkertaisesti ole markkinoita. Ne pysyvät toiminnassa vain niin kauan kuin jokin taho rahoittaa niitä.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Päivän päättyessä

Inter spem curamque, timores inter et iras omnem crede diem tibi diluxisse supremum, grata superveniet quae non sperabitur hora

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Filatelian problematiikka

Etelä-Afrikan tasavallassa julkaistiin vuosina 1961–1974 postimerkkien ns. ensimmäistä käyttösarjaa, johon kuului kaikkiaan 21 erilaista merkkiä ja jossa oli 17 eri maksuarvoa.

Filateliaa tuntemattomalle kerrottakoon, että käyttösarja tarkoittaa merkkisarjaa, jota julkaistaan tavallisesti pitkän ajanjakson aikana ja jonka painosmäärä on määrittelemätön.

Sarjassa käytettiin kahta erilaista ulkoasua, kolmea erilaista vesileimaa (ja vesileimaton), erilaisia paperilaatuja ja kahta erilaista loisteainetta (fluoresointi ja fosforointi). Merkeistä on siten eroteltavissa kahdeksan erilaista versiota mutta ei kaikissa maksuarvoissa.

Yksinkertaisessa luokittelussa voidaan siten erottaa 90 erilaista merkkiä. Koska jotkin erot ovat vaikeasti havaittavissa, noiden merkkien erottelu voi olla erittäin hankalaa. Laajemmassa luokittelussa sarjan erilaisten merkkien määrä kasvaa vielä usealla kymmenellä. Vaihtelua syntyy mm. eri värisävyistä, rullamerkistä, poikkeavasta paperilaadusta ja käänteisestä vesileimasta (eli paperiarkki on asetettu nurin päin painokoneeseen, jolloin vesileima näkyykin peilikuvana, mutta tämä on mahdollista vain, jos vesileima ei ole symmetrinen keskiakselinsa suhteen). Lisää vaihtelua syntyy virhepainamista, joita on lähes sata kappaletta yhteensä.

Esimerkiksi maksuarvosta 2 c, joka kuvaa kullan valmistuksen loppuvaihetta, valamista (pouring gold), julkaistiin kaikki kahdeksan eri versiota. Alla on kuvattu kukin versio erityispiirteineen (variaatio, luettelonumero, julkaisuaika tunnetulla tarkkuudella, vesileiman tyyppi, poikkeava paperilaatu, loisteaine, ym.):

#1, 200, 1961, coat of arms
#2, 211, 8/1961, ei vesileimaa
#3, 228, 11/1964, RSA, päällystetty paperi, fluoresoitu
#4, 238, 1/1968, RSA, päällystetty paperi, fluoresoitu, uudistettu ulkoasu
#5, 264, 1/1969, RSA-tb, fluoresoitu
#6, 290, 2/1970, RSA-tb, fosforoiva kehys
#7, 316, 11/1971, RSA-tb, fosforoiva
#8, 327, 11/1972, ei vesileimaa, kiillotettu paperi, fosforoiva


Kuvassa näkyvät ylärivissä variaatiot #2 (211) ja #3 (228) ja alarivissä #6 (290), #7 (316) ja #8 (327).

Muuttunut ulkoasu on havaittavissa esim. variaatioiden #3 ja #6 välillä. Ero on tekstissä ja tarkemmin sanoen sen taitossa: Artikkeli ”VAN” liittovaltion afrikaansinkielisessä nimessä ”REPUBLIEK VAN SUID-AFRIKA” loppuu ylärivillä ennen AFRIKA-sanaa variaatio #3:ssa, kun se uudemmassa #6:ssa yltää sanan loppuun asti. Tämä onkin helppo havaita, eli kolme ensimmäistä variaatiota on helposti eroteltavissa muista viidestä variaatiosta.

Kolmesta ensimmäisestä variaatioista #3 on helposti eroteltavissa uv-lampun valossa, koska fluoresoidussa merkissä valkoiset osat näkyvät eri värisinä kuin tavallisessa paperissa. Vesileima on myös hyvä tunniste, mutta se haalistuu usein lähes näkymättömäksi, joten sen havaitseminen voi toisinaan olla mahdotonta. Variaatioita #1 ja #2 voikin siten olla lähes mahdotonta erottaa toisistaan, jos #1:n vesileimaa ei havaitse.

Viiden jälkimmäisen variaation kohdalla #6 erottuu helposti fosforoivan kehyksensä ansiosta. Katsomalla merkkiä sopivassa kulmassa kehyksen erottaa jopa ilman uv-lamppua. #8 on myös helppo erottaa kiillotetun ja paksumman paperilaadun ansiosta.

#4 erottuu myös päällystetyn, kaoliinia sisältävän paperin ansiosta. Jäljelle jäävien #6 ja #7 saattaisi kuvitella olevan myös helposti eroteltavissa, koska fluoresoinnilla ja fosforoinnilla on erilaiset ominaisuudet. Fluoresointi loistaa vain silloin, kun sitä valaistaan uv-valolla, jonka aallonpituus on 366 nm. Fosforointi saadaan puolestaan näkymään uv-valolla, jonka aallonpituus on 254 nm, ja se loistaa jonkin aikaa sen jälkeen, kun valo on sammutettu.

Kun postimerkki halutaan irrottaa kirjeestä tai muusta postituotteesta, johon se on joskus liimattu kiinni, postimerkkileikettä täytyy liottaa vedessä, jolloin merkki kastuu ja liimasidos irtoaa. Tässä yhteydessä loisteaine tahtoo myös liueta samaan pesuveteen, jolloin merkkien erottelu tai erojen havaitseminen ei olekaan enää niin helppoa.

Jos postimerkissä on selvästi luettavissa oleva postileima päivämäärineen, se voi auttaa selvittämään postimerkin julkaisuajankohdan, mutta se toimii kuitenkin vain toiseen suuntaan: postimerkki on aina julkaistu ennen leiman päivämäärää, mutta se ei voi koskaan olla julkaistu leimauksen jälkeen. Leiman avulla voidaankin siten selvittää se, että postimerkki on julkaistu leimauspäivänä tai sitä ennen.

Kuvan #8 on leimattu 19.1.1974 Kapkaupungissa. Koska postileima on keskellä merkkiä ja suorassa siten, että paikkakunta ja päivämäärä ovat selvästi luettavissa, tuollaista merkkiä kutsutaan loistoleimaiseksi, ja sen luetteloarvo on tavallisesti moninkertainen verrattuna huonommin pyörö- tai ketjuleimattuun merkkiin, vaikkakaan merkki itsessään ei ole mitenkään harvinainen.