sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Ultra vaikea sudoku

Googlen hakusanat ”vaikea sudoku” antavat ensimmäiseksi hakutulokseksi sivun

http://www.bullspress.fi/finland/Syndication/Products/Activity-Material1/A-Z/Ultra-Hard-Sudoku/

Siellä on esitelty sudoku, joka on sivun kertoman mukaan ”ylivoimaisesti vaikein tavallisista sudokuista (ja jota suositellaan vain terävimmille aivoille)”.

Alla on kuvattu sama ultra vaikea eli ultra hard sudoku uudelleen piirrettynä.

Ja alla on samainen ”ultra vaikea sudoku, jota suositellaan vain terävimmille aivoille” ratkaistuna.

Sudoku on vaikeudeltaan samaa luokkaa kuin aikaisemmin esitelty Kalevan vaikea sudoku mutta ei mitenkään ylivoimainen (ainakaan minulle). Annettuja numeroita on vain 22, joten senkin pitäisi tehdä siitä vaikean.

Näin hieman vaivaa ja lisäsin kunkin numeron yhteyteen yläindeksin kuvaamaan täyttöjärjestystä. Yhdeksän ensimmäistä ovat suhteellisen helppoja, mutta 10. lisätty numero vaatii hieman miettimistä. Siitä eteenpäin on muitakin vaikeita kohtia, joitakin helppoja ja taas vaikeampia.

2 kommenttia:

  1. En sanois tätä ultravaikeaksi.. ratkaisuun meni vajaa tunti (mulla numerot selvis eri järjestyksessä). Ultra vaikeaksi kutsuisin sudokua, johon sain vain yhden numeron laitettua. Se jäänee arvoitukseksi ratkeaako ikinä.

    VastaaPoista
  2. Näin on. Se ei ole nimensä mukainen. Esim. Oulussa ilmestyvän Forum24-lehden viiden tähden sudokut ovat usein paljon vaikeampia.

    Kyseisen ratkeamattoman sudokun voi lähettää blogin sähköpostiin.

    VastaaPoista