perjantai 4. maaliskuuta 2011

Älkää kysykö, mistä johtuu väkivalta

Petri Tiili, joka tunnetaan paremmin Pelle Miljoonan laulusolistima ja lauluntekijänä, esitti 1979 kappaleen Väkivalta ja päihdeongelma, jossa hän esittää syitä nuorten väkivaltaiseen käytökseen ja päihdeongelmiin.

Syitä ja roolimalleja väkivaltaiseen käytökseen ei tarvitse etsiä kaukaa, vaan niitä löytää jopa päivän sanomalehdestä. Fantom eli Mustanaamio kuuluu Rambon, Rockyn ja muiden vastaavien kanssa niihin henkilöihin, jotka turvautuvat väkivaltaan sen jälkeen, kun oma järki on loppunut, jos sitä on sitten yleensä edes koskaan ollutkaan.

Noin viikko sitten sanomalehti Kalevassa alkaneessa Fantom-seikkailussa sarjakuvan päähenkilö on tunkeutunut jonkun henkilön asuntoon ja mitään ennakkovaroitusta antamatta antanut nyrkkiensä jälleen kerran puhua.

Fantomin periaate on lyödä ensin ja kysyä sitten, vaikkakin uhri on tavallisesti pahoinpidelty siihen kuntoon, että tämä on täysin tiedoton ja kykenemätön vastaamaan mihinkään.

Fantomin päivästrippiä Kalevassa seuraavat henkilöt lienevätkin henkisesti samalla tasolla kuin sarjakuvan piirtäjä, käsikirjoittaja ja päähenkilö. Ja juuri tuollaisiin henkilöihin Fantomin oppi uppoaa parhaiten.

Fantomin väkivaltaista käytöstä on käsitelty aikaisemmin:

http://oulun1.blogspot.com/2010/04/vakivaltainen-fantom.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti