torstai 19. toukokuuta 2011

Nokian pienentynyt markkinaosuus

Nokian markkinaosuus kaikissa matkapuhelimissa on nyt vain 25 prosenttia, kun se oli vielä vuosi sitten 31 prosenttia. Vielä kolme vuotta sitten se oli yhtiön oman ilmoituksen mukaan jopa yli 40 prosenttia. Kuten monet saattavat muistaakin, 40 prosenttia oli se maaginen markkinaosuus, josta Jorma Ollila jaksoi jankuttaa vuodesta toiseen kyllästymiseen asti.

Markkinaosuuden putoaminen 40 prosentista 25 prosenttiin vain kolmessa vuodessa on oireellista ja kertoo siitä, että Nokia alkaa pian olla entinen tekijä markapuhelinalalla. 15 prosenttiyksikön pudotus markkinaosuudessa on kappalemääräisesti niin suuri, että tavallisen köyhän on sitä vaikea ellei jopa mahdoton ymmärtää.

Nokian nykyinen osuus sama kuin sillä oli viimeksi vuonna 1997. Voisi sarkastisesti sanoa, että Nokia teki paluun ysärille tai ”ysäritempun”.

Nokia on edelleenkin suurin matkapuhelinvalmistaja kappalemääräisellä myynnillä mitattuna, mutta on vain ajan kysymys, milloin se menettää tämän aseman. Se tapahtunee todennäköisesti kahden kolmen vuoden kuluessa.

Kuvan henkilöt eivät ole menossa Teatrialle Motörheadin konserttiin vaan kuulemaan, kun Stephen Elop kertoo heille, että heidän ”osaamistaan” ei enää tarvita Oulussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti