lauantai 18. kesäkuuta 2011

Tuleva tekninen kehitys

1800-luvun lopulla ja viime vuosisadalla tehtiin monia merkittäviä keksintöjä, kuten puhelin, televisio, sähkön laajamittainen siirto ja hyödyntäminen, auto, satelliittitietoliikenne, gps, optinen kuitu, matkapuhelinjärjestelmä, keinolannoitteet, rokotteet, dna-tutkimus, tietokone ja internet.

Suurin osa edellä lueteltuista keksinnöistä hyödyntää sähkö- ja/tai magneettikenttiä jollakin tavalla, mutta loputkaan eivät olisi täysin mahdollisia ilman sähköä.

Lääketieteellinen tutkimus, jonka hyödyistä voi olla monta mieltä, käyttää monia elektronisia mittaus- ja analyysilaitteita. Ilman elektroniikan kehitystä lääketieteellinen tutkimus ei olisi voinut kehittyä nykyiselle tasolleen.

Kaikista mainituista keksinnöistä on tullut niin arkipäiväisiä asioita, että niiden vaatima kehitystyö unohtuukin helposti.

Mikään mainituista keksinnöistä ei ole enää uusi. Niiden teoria on keksitty vähintäänkin kymmeniä vuosia sitten, vaikkakin niiden soveltaminen käytännössä on tullut mahdolliseksi vasta silloin, kun niihin tarvittava tekniikka on kehittynyt riittävästi.

Tekninen kehitys on sittemmin hidastunut ja jossakin mielessä jopa taantunut. Kaikki nykyajan kulutustavarat ovat heikompia kuin vanhemmat, eli ne on tehty huonommin, jotta niiden kestoikä ja uusimisväli olisivat lyhyemmät. On tietenkin ymmärrettävää, että matkapuhelinta ei kannata suunnitella ja valmistaa kestämään viittä vuotta, koska kukaan ei tule käyttämään sitä niin kauan aikaa. Matkapuhelimien myynti romahtaisi, jos niitä ei uusittaisi nykyistä vauhtia, jonka mukainen vaihtoväli lieneekin vajaa kaksi vuotta.

Viime aikoina – 2000-luvulla – ei ole keksitty juurikaan mitään merkittävää. Älypuhelin ei ole mikään erityinen innovaatio vaan ainoastaan perinteisen matkapuhelimen ja tietekoneen yhdistelmä. ”Älypuhelin” on muuten väärä suomennos englannin ”smartphonesta”, mutta niin sitä vain yhä käytetään.

Joku saattaisi nostaa Googlen merkittävien keksintöjen joukkoon, mutta siinä ei ole loppujen lopuksi mitään ihmeellistä: Googlella on hakualgoritmi ja hyvin suuri määrä rinnakkaisia tietokoneita, joihin on kopioitu koko avoimen internetin sisältö, mikä mahdollistaa nopean haun. Usein käy vain niin, että Google ”löytää” vain epäolennaisia hakutuloksia, ja se, mitä oltiin hakemassa, jää löytymättä. Google ei siten löydäkään mitään hyödyllistä vaan vain kaikenlaista roskaa.

Google on tosi asiassa typerä palvelu, koska se perustuu yksinkertaiseen sanahakuun eli se löytää vain sellaisia sivuja, jotka sisältävät hakusanat.

Sähköteknikan alalla ei ole matkapuhelimen jälkeen keksitty mitään merkittävää – ja veikkaus on, että ei tullakaan keksimään, koska se on käytännössä mahdotonta. Kaikki uudet ”keksinnöt” tulevat liittymään jollakin tavalla tietokoneisiin, matkapuhelimiin ja langattomaan internetiin.

Monilla tahoilla tuntuu olevan vallalla sellainen järjetön kuvitelma, että em. kolmiyhteyteen voitaisiin kehittää tulevaisuudessa merkittävää liiketoimintaa, josta tulisi jopa Nokiaakin suurempaa, mutta niin ei tule käymään. Voitaisiin sitä vastoin sanoa, että suurin osa, mitä sillä alalla voidaan yleensäkin kehittää, on jo kehitetty. Maailmaan ei sovi toista Facebookia tai Googlea, jotka molemmat ovat maksuttomia käyttäjilleen. Tarjolla on vain tietty määrä mainosrahaa, ja sitä riittää vain joillekin harvoille.

Moni Nokialta lähtöpassit saava bittinikkari kuvittelee voivansa työllistyä alalle, joka kehittää toinen toisiaan typerämpiä sovelluksia, joilla niiden käyttöoikeuden ostanut yritys yrittää harjoittaa ”kannattavaa” liiketoimintaa. Yksi hyvä esimerkki suomalaisesta osaamisesta internetsovelluksissa on Habbo Hotelli, jota typerämpää maksullista sovellusta voi olla vaikea löytää. Kyseinen sovellus sai joitakin vuosia sitten jonkin palkinnon innovatiivisuudestaan.

Voitaisiinkin sanoa, että teknisen kehityksen tulevaisuus ei olekaan enää edessä huomenna, vaan se on jo tänään, eli mitään tulevaisuutta ei kehityksellisessä mielessä olekaan. Teknisen kehityksen tulevaisuus onkin siten jäänyt taakse.

Kaikki tuleva it-alan liiketoiminta tulee olemaan nyhräämistä internetsovellusten parissa. Yritetään väkisin keksiä uusia sovelluksia, joilla typeriltä kuluttajilta saadaan nyhdettyä entistä enemmän rahaa, ja vastineeksi noille tomppeleille annetaan tietokoneen tai matkapuhelimen näytöllä vilistäviä kuvia ja tekstiä. Jotta sen mobiili hyödyntäminen olisi mahdollista, kuluttajatyperyksen täytyy ostaa uusi ”älymatkapuhelin” - tai mitä nimeä tuosta laitteesta halutaankin sitten käyttää. Tokihan monet tahot tukevat tuota, koska se tulee olemaan esimerkiksi Nokian elinehto.

Laajemmassa mittakaavassa ajatellen kaikki internetissä olevat sovellukset – katsomatta siihen, ovatko ne maksuttomia vai maksullisia – ovat täyttä roskaa ja puuhastelu niiden parissa on pelkästään ajanhukkaa ja osoitus siitä, että niitä käytävällä henkilöllä ei ole muita henkisiä virikkeitä. Hyvin moni ”roikkuu internetissä” päivittäin tuntikausia, ja koska sitä ei saada tehtyä tarpeeksi työaikana, sitä jatketaan vielä kotona omalla ajalla.

Facebook on ollut nerokas keino luoda maailmanlaajuinen tietokanta, jonne vapaaehtoiset ovat luovuttaneet erinäisiä tietoja itsestään. Moni siihen liittynyt tulee vielä katumaan sitä. George Orwellin Vuonna 1984 -romaanin eräs totuus taisi kuulua seuraavasti:

TIETO ON VALTAA

Eli sillä, jolla on tieto hallussaan, on valtaa hallita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti