lauantai 15. lokakuuta 2011

Kalevan pääkirjoitus

Olen aikaisemminkin arvostellut sanomalehti Kalevan toimittajien oikeinkirjoitustaitoa. On tietenkin ymmärrettävää, että nuorilla toimittajilla ”sana ei niin sanotusti ole vielä hallinnassa” ja vanhemmat toimittajat (jotka luulevat osaavansa kaiken) käyttävät joitakin junttimaisia ja rahvaanomaisia ilmaisuja.

Tämän päivän (15.10.2011) Kalevan pääkirjoitus oli otsikoitu seuraavalla tavalla:


Siinä on kaksi kieliopillista virhettä, joita ei odottaisi näkevän sanomalehdessä eikä etenkään sen pääkirjoituksessa.

Muistan, kun Oulun Normaalilyseon äidinkielenopettaja Paavo Leinonen sanoi, että pääkirjoitus on sanomalehden tärkein kirjoitus. Niin se varmasti onkin, ja siksi olettaisikin, että ainakin siinä käytettäisiin virheetöntä suomea.

Ensimmäinen virhe on pilkku terrorismia-sanan jäljessä. On selvää, että erotettaessa vai-konjuktiolla kaksi päälausetta (pl), pilkku tulee ensimmäisen pl:n jälkeen, mutta onko otsikossa kaksi päälausetta?

Ennen kuin vastaus annetaan tuohon kysymykseen, on parasta korjata toinen virhe, jotta sitä ei tarvitse toistaa ensimmäisen virheen selityksen yhteydessä. Kin- ja kaan-/kään-loppuliitteitä käytetään tietyissä yhteyksissä. Tavallisesti ensiksi mainittua kin-liitettä käytetään myönteisissä ilmauksissa ja kaan-/kään-liitettä vastaavasti kielteisissä ilmauksissa.

Esimerkiksi:
”Kirja olikin hyvä”
”Kirja ei ollutkaan hyvä”

Jos ilmaisu on kielteinen, niin kuin se on otsikossa, tulee käyttää kään-liitettä. Otsikko jälkimmäinen virhe oikeaksi korjattuna kuuluu siten: ”Terrorismia, vai sittenkään ei?”

Sitten takaisin ensimmäiseen virheeseen. Otsikko on selvästikin vaillinainen virke (lause), koska siitä puuttuvat sekä subjekti että predikaatti. Voisi ajatella, että otsikko on lyhenne seuraavasta: ”Oliko se terrorismia vai sittenkään ei?”

Kyseessä on vain yksi kysymyslause, ja tavallisesti yhden lauseen sisältävä virke käsittää vain yhden päälauseen – ja niin on tässäkin. Olla-predikaatti ja se-subjekti ovat yhteiset lauseen vai-konjuktion molemmille puolille.

Otsikko kieliopillisesti oikein kirjoitettuna on siten:

”Terrorismia vai sittenkään ei?”

Jos pilkkua haluaisi käyttää, otsikko pitäisi kirjoittaa pidempään muotoon: ”Oliko se terrorismia, vai eikö se sittenkään ollut?” Tuolloin virkkeessä on kaksi päälausetta, ja ne pitää kieliopin sääntöjen mukaan erottaa pilkulla.

Kalevan käyttämä muoto ”Terrorismia, vai sittenkin ei?” sopisi hyvin peruskoululaisen kirjoittamaksi, mutta minkään sanomalehden ei pitäisi käyttää tuollaista huonoa suomen kieltä. Tämä olikin jälleen yksi esimerkki Kalevan tasosta, joka ei tunnetusti päätä huimaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti