tiistai 31. tammikuuta 2012

Tekes-tuki vuonna 2011

Teknologian kehittämiskeskus Tekes jakoi jälleen varsin avokätisesti veronmaksajien rahaa.

Tekes jakoi vuonna 2011 yhteensä 611 miljoonaa euroa. Se ei kuitenkaan ole koko Tekesin budjetti, koska siitä puuttuvat Tekesin omat menot, joita voidaan varovaisesti arvioiden olevan 100 000 euroa per nuppi. Jos henkilöstömäärä on sama kuin viime vuonna (400 paperinpyörittäjää), hallinnolliset kulut olivat noin 40 miljoonaa euroa. Tekes aiheutti siten valtiolle noin 650 miljoonan menoerän, jonka hyödyllisyys on vähintäänkin kyseenalainen.

Vuoden 2011 avustuseuroja saivat vanhat tutut nimet. Nokia oli jälleen kerran suurin tuensaaja, mikä jaksaa vieläkin hämmästyttää. Miljarditulosta tekevä yritys kehtaa edelleenkin hakea t&k-tukea veronmaksajilta kerätyistä veroista, vaikka se tekee yhteistyötä Microsoftin kanssa, jolla on kassassaan rahaa pienen valtion budjetin verran.

Joitakin poimintoja luettelosta:

Nokia Oyj 10 226 399 euroa (kasvua 36 925 euroa ed. vuodesta)

Nokia Siemens Oy 5 530 685 euroa (+1 983 803 euroa)

Elektrobitin kolme yksikköä yhteensä 1 070 599 euroa (–778 952 euroa). Joko on aika jättää uppoava laiva..?

Esju Oy 0 euroa (­–29 939 euroa) Jo oli aikakin!

Lääketehdas GlaxoSmithKline Oy 46 900 euroa (–3150 euroa)

Lääketehdas Orion 747 069 euroa

Lääketehdas Pfizer 55 247 euroa (+55 247 euroa)

Nethawk Oy 1 919 123 euroa (+1 030 595 euroa)

Valkee Oy 376 554 euroa (+55 008 euroa). Tällä summalla on yhteiskunta tukenut kirkasvalokuulokkeistaan tunnetuksi tullutta yritystä.

Aava Mobile Oy 1 672 560 euroa (+1 039 231 euroa). Ehkäpä tämä on aluepolitiikkaa, jolla ex-nokialaiset saavat ”työtä”..?

Capricode Oy 181 430 (+244 593 euroa)

Uros Oy 600 000 euroa. Tuollainen summa yritykselle, josta kukaan ei tiedä juurikaan mitään.

Winwind Oy 764 431 (–225 012 euroa). Tyylimyllyala taitaa olla laskevan auringon ala.

Oulun kaupunki 486 167 euroa (+147 644 euroa)

Koska valtion budjetin alijäämä on tänä vuonna noin seitsemän miljardia euroa, joka joudutaan kompensoimaan samansuuruisella lainalla, tässä olisi yksi säästökohde: lakkautetaan Tekesin toiminta. Tekesin ”asiantuntijat” joutuisivat tosin jättämään suojatyöpaikkansa ja kokeilemaan kompetenssiaan vapailla työmarkkinoilla, mutta se olisi vain pieni menetys saavutetun hyödyn rinnalla. Tekesin viime vuoden menot olivat likimain 10 prosenttia valtion budjettialijäämästä eli siitä summasta, joka täytyy kattaa lainalla.

Verkostoituminen on todellakin tämän ajan avainsana. Hanki itsellesi pari hyvää kaveria Tekesistä ja voit olla varma, että raha tulee – ja paljon!

Vuonna 2010:

http://oulun1.blogspot.com/2011/01/tekesin-raha-automaatti.html

Vuonna 2009:

http://oulun1.blogspot.com/2010/01/tekes-jakoi-jalleen-rahaa.html

Kaikki tuensaajat 2011

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti