perjantai 13. huhtikuuta 2012

Erä-lehden vuosiviehe

Erä-lehti on kuuden vuoden ajan ”lahjoittanut” jonkinsorttisen vieheen etuasiakkailleen (so. kestotilaajilleen). Lehti käyttää sanaa ”lahjoittaa”, mikä antaa sellaisen kuvan kuin tilaajat saisivat sen ilmaiseksi. Totuus taitaa kuitenkin olla se, että tilaajat ovat jo maksaneet vieheen tilaushinnassa, joten mistään ilmaisesta lahjasta ei todellakaan ole kyse.


Ensimmäinen lahjauistin oli Kuusamon Uistimen valmistama 15 gramman painoinen Erä-Räsänen, jossa on peräti 24 karaatin kultaus.


Seuraavana vuoden lahjauistin oli Kuusamon Uistimen valmistama hopeoitu Professorin erikoismalli, jonka paino on 16 g. Erikoisuutena siinä on sinivihreä koukku.


Vuonna 2009 valmistajaksi vaihtui Savage Gear. 17 gramman painoisen vaapun kyljissä komeilee teksti ”ERÄ 2009”. Erä-Prey 89 -vaapun sisässä kuulostaa olevan teräskuulia.


Seuraavan vuoden uistimen valmisti ABU, joka ei esittelyitä kaipaa.12 gramman painoinen lusikka on valmistettu Ruotsissa.


Korkiakosken Uistimen valmistama Smoltti oli vuoden 1011 viehe, joka muotonsa ja painonsa perusteella näyttää vahvasti pilkiltä. Se painuu varmasti pohjaan kuin kivi.


Tänä vuonna Kuusamon Uistin palasi toimittajaksi ja valmisti 10 gramman Erä-Balance-lipan, joka sanalla sanoen näyttää hieman oudolta. Tämä on myös kullattu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti