lauantai 22. helmikuuta 2014

Vandalismia suuressa pyramidissa

Kaksi saksalaista ”harrastelija-arkeologia”, Dominique Görlitz ja Stefan Erdmann, olivat viime vuoden huhtikuussa varanneet kahden tunnin yksityisen vierailuajan Khufun pyramidiin. Mukana oli ollut myös kolmas saksalainen videokuvaajana. Kyseinen parivaljakko ei usko arkeologien käsitystä, että pyramidi olisi farao Khufun rakennuttama noin vuonna 2650 eaa, vaan heidän mielestään pyramidi on paljon vanhempaa perua. Tämän teorian kannattajat pitävät sitä muinaisten atlantislaisten rakentamana jopa 20 000 vuotta sitten.


 Görlitz osoittaa kartussin paikkaa.


Voidakseen todistaa teoriansa Görlitz ja Erdmann ottivat näytteen ns. Khufun kartussista, joka onkin arkeologien mukaan ainoa todiste siitä, että pyramidi oli todellakin Khufun rakennuttama. Miesten mukaan katrussi, joita on itse asiassa useampi Kuninkaan kammion ylimmän kevennysonkalon katossa, ei ole aito vaan tehty myöhemmin.


Näytteet otettiin ympyröidyistä kohdista.


Miehet videoivat puuhastelunsa pyramidissa ja julkistivat videonsa, jossa he selittävät teoriaansa. He ottivat näytteen sen vuoksi, jotta siitä voitaisiin radiohiiliajoituksen avulla määrittää kirjoituksen ikä. Kirjoitukseen käytetty punertava väriaine on kuitenkin rautaoksidia, jossa ei ole hiiltä, eikä C14-ajoitus siten onnistu. Ehkäpä miehet eivät tienneet sitä..?

Görlitz ja Erdmann ovat nyt joutumassa syytteeseen Saksassa, vaikkakaan rikosnimikkeitä ei ole vielä kerrottu julkisuudessa. Egyptin viranomaisten mukaan miehet ovat rikkoneet Egyptin lakia ottamalla näytteitä ilman lupaa ja salakuljettamalla näytteet pois maasta. Heistä on annettu pidätysmääräys Egyptissä, joten lieneekin selvää, että he eivät enää palaa sinne.

Stefan Erdmann on Jan van Helsinginin kanssa valmistanut dokumenttielokuvan Die Cheops Lüge (Kheops-valhe) teoriastaan, joka lienee kuitenkin vanhempaa perua. Mm. Paul Brunton esitti jo 30-luvulla omia käsityksiään Sfinksin ja pyramidien iästä ja tekijöistä. Monet geologit kannattavat myös tätä teoriaa, koska heidän mielestään Sfinksissä on selviä merkkejä voimakkaan ja pitkäkestoisen vesisateen aiheuttamasta eroosiosta, vaikka alueella ei nykykäsityksen mukaan ole juurikaan satanut Sfinksin oletetun valmistumisajankohdan jälkeen.


Gizan pyramidien pitäminen muinaisten egyptiläisten rakentamina on kansallinen kysymys Egyptissä, vaikkakaan nykyegyptiläisillä ei ehkä kopteja lukuunottamatta ole niin kulttuurillisesti kuin rodullisestikaan mitään tekemistä faraoiden ajan egyptiläisten kanssa. Vierailu Egyptissä kertoo matkailijalle selvästi, missä islamilaisessa valtiossa nykyään mennään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti