torstai 16. huhtikuuta 2015

CleBox

Oulun Rakentajamessusanomissa oli mainos ja artikkeli, joka sekin oli artikkelin asuun puettu mainos, jossa kehuttiin oululaisen ”huipputeknologiayrityksen” CleWorks Oy:n kehittämää CleBox-innovaatiota, joka ”auttaa käyttäjiään parhaalla mahdollisella tavalla saamaan parhaan hyödyn edullisesta pörssisähköstä” (kursivoitu teksti artikkelista).

Laite hakee internetistä pörssisähkön tuntitiedot ja ohjaa lämmityslaitteita niin, että kalleimpia tunteja ei käytetä lämmitykseen. Laite vaatii siten kiinteän internetyhteyden. Tämähän kuulostaa ihan hyvältä ja siinä saattaisi jopa säästää rahaa...

Artikkelin mukaan laite maksaa itsensä takaisin pientalossa 3–5 vuodessa. Säästöä luvataan muutama sata euroa vuodessa, joten laitteen hinta lieneekin noin 1500–2000 euroa. Hintaa ei tietenkään ollut kerrottu artikkelissa eikä mainoksessa, koska se olisi suuruutensa vuoksi säikäyttänyt mahdolliset kiinnostuneet.

Pörssisähkön hinta vaihtelee vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan, ja yleensä niin, että hinta on korkeimmillaan talvipäivisin ja alhaisimmillaan kesäöisin. Hinta seuraa melko tarkasti koko maan hetkellistä kulutusta. Kulutuksen ollessa suurimmillaan sähköä joudutaan tuomaan Ruotsista ja Venäjänmaalta, ja kun sekään ei enää riitä, joudutaan käynnistämään varavoimaloita (öljy, maakaasu), joiden tuottama sähkö on kallista. Vaikka nämä tuottavatkin vain pienen osan koko kulutuksesta ja enin osa on halpaa ydin- ja vesisähköä, tuntihinta määräytyy kalleimman tuotantotavan mukaan, mikä selittääkin sen suuruuden.

Jotta keinottelu pörssisähkön tuntihinnalla olisi mahdollista, talossa täytyy olla paljon sähkölämmityskuormaa. Näitä ovat suoraa lämmitystapaa käyttävät sähköpatterit, osittain varaava lattialämmitys, yösähköä käyttävä vesivaraaja, jonka lämmittämää vettä kierrätetään lattialämmitysputkissa, ja päivä- ja yösähköä käyttävä lämminvesivaraaja. Lämmitysmuodot ovat toisensa poissulkevia, eli jos talossa on suora lämmitys, siellä ei ole käyttöveden lämmitystä lukuunottamatta muuta varaavaa lämmitystä.

Patterilämmitystä lukuunottamatta muut lämmitysmuodot käyttävät pääasiassa halvempaa yösähköä, jota voi käyttää ilman pörssisähköäkin, vaikka niiden päiväkäyttö on tarvittaessa myös mahdollista. Ainoaksi säästö- ja säätökohteeksi jäävät sitten sähköpatterit, jotka eivät tietenkään voi olla poissa käytöstä kovin pitkiä aikoja, ettei torpan lämpötila laskisi liian alhaiseksi.

Koska varaava lämmitys käyttää edullisempaa yösähköä ja sen täytyy olla joka yö päällä, CleBox ei voi tuoda siinä minkäänlaista säästöä, paitsi jos varaaja joutuu suuren lämmönkulutuksen vuoksi ohjautumaan päälle päivällä. Tuolloin CleBox saattaa estää tarpeellisen varaajan lämmittämisen, ja talo viilenee, mikä voi lisätä epämukavuutta. Jos lämminvesivaraaja toimii myös päivällä, CleBox voi ohjata sen toimimaan edullisempana aikana ja tuoda pienen säästön, mutta siitä voisi seurata lämpimän veden puutetta.

CleWorks on yrittänyt tehdä CleBoxista nokkelan laitteen, mutta näyttää siltä, että sille ei oikein löydy hyödyllistä käyttötarkoitusta.

CleBoxin asentaminen vanhaan taloon vaatii pieniä muutostöitä sähkökeskukseen eikä välttämättä toimisi siinä parhaiten. Jos CleBoxin käyttö otettaisiin huomioon uuden talon sähkösuunnittelussa, se voisi tarjota hieman enemmän hyötyä ja monipuolisempia toimintoja.

CleWorksin sivulta löytyvät tarkat hintatiedot: peruspaketti 1224 € ja asennuspaketti 366 €, yhteensä 1590 €, joka osuu hintaharukkaan. Lisäksi yritys perii 4,90 €:n kuukausimaksun sähkön hintatiedoista.

”Huipputeknologiaa” on tietenkin monenlaista, ja kehuttiinhan Valkeen korvavaloakin jossakin yhteydessä ”huipputeknologian” tuotteeksi. Kreikkalaisen mytologian mukaan kaikki, johon kuningas Midas koski, muuttui kullaksi. Oululaisen version mukaan kaikki Oulussa kehitetty on ”huipputeknologiaa”. Kuvassa on CleWorks Oy:n ehdokas.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti