perjantai 3. huhtikuuta 2015

Syyttäjän päätös Earlight Swindle -asiassa

Blogissa kerrottiin helmikuussa Valkeen tekemän rikosilmoituksen esitutkinnan päättämisestä tekstissä esitetyin perustein. (”Valkeen” voi soveltuvissa kohdin ymmärtää viittaavan tiettyyn Valkeen vastuuhenkilöön eikä niinkään itse yritykseen.) Syyttäjän päätös kokonaisuudessaan on siitä kiinnostuneiden luettavissa päivitetyllä sivulla:


Mistä siinä kaikessa oli oikein kysymys? Valkeen koki Earlight Swindle -sivuston haittaavan sen propagandan levittämistä ja korvavalon maailmanlaajuista myyntiä. Jos Valkee markkinoi korvavaloaan epätieteellisin ja jopa harhaanjohtavin argumentein, sitä voidaan oikeutetusti kutsua propagandaksi.

Propaganda-sanan ymmärretään nykyisin tarkoittavan jotakin negatiivista ja pahaa – eräänlaista aivopesua – vaikka sen alkuperäinen merkitys Nykysuomen sanakirjan mukaan on ”ajatusten, mielipiteiden tai oppien levittäminen, jonka tarkoitus on vaikuttaa yleiseen mielipiteen muodostukseen”.

Valkee käytti arvatenkin apunaan lakimiestä, ja yhdessä päädyttiin jättämään tutkintapyyntö kunnianloukkauksesta asiassa, jossa arvosteltiin yritystä, sen valmistamaa tuotetta ja sen epäasiallista ja jopa valheellista markkinointia. Tämän oli täytynyt kertoa Valkeen epätoivosta. Koska mitään muuta keinoa ei ollut, tuohon tartuttiin, vaikka ammattitaitoisen lakimiehen olisi ehkä pitänyt ymmärtää, miten siinä tulisi käymään...

Vaikka asia olisikin edennyt käräjille asia, se ei olisi tarkoittanut sitä, että ratkaisu olisi ollut Valkeen toiveen mukainen. Usein oikeus toteaa, että teko ei täytä rikoksen tunnusmerkkejä ja jättää tuomitsematta.

Raha saa aikaan ihmeellisiä asioita, ja niin sen tavoittelu teki Valkeen (jälleen kerran) naurunalaiseksi. Jokainen myymättä jäänyt korvavalo tekee suuren tulonmenetyksen Valkeen kassaan. Sen vuoksi Valkee tulee tekemään kaikkensa, jotta propagandan levittäminen voi jatkua, korvavalolle myönteisiä tutkimuksia julkaistaan ja kaikki arvostelu yritetään tukahduttaa keinoja kaihtamatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti