lauantai 2. toukokuuta 2015

Kannattaako perunoiden kasvatus?

Moni harrastaa pienimuotoista perunoiden kasvatusta, mutta siinä saattaa helposti unohtua harrastuksen taloudellinen kannattavuus, vaikka kukaan tuskin kasvattaakaan perunoita tai mitään muutakaan rahan säästämisen vuoksi. Harva kuitenkaan ajattelee, onko kasvatus siihen tuhlatun rahan ja ajan arvoista.

10 kiloa sertifioituja siemenperunoita, jotka ovat kalleimpia mahdollisia, maksaa 16 euroa. Tuo määrä riittää noin puolen aarin peltoalaan. 10 kiloa perunalannoitetta, jota menee noin 3 kg puoleen aariin, maksaa noin 23 euroa.

Perunat ja lannoite (3 kg) maksavat yhteensä 22,90 euroa. Jos lajike on rutonarka, kasvustoa joudutaan suojaamaan ruiskutuksin. Perunaruton torjunta-aine Dithane 60 g:n pakkauksessa maksaa noin 10 euroa. Se riittää yhden kauden ruiskutuksiin. Paineruiskupullo maksaa noin 5 euroa, joten ylimääräiset kulut ovat noin 15 euroa.

Lisäksi lapio, kuokka ym. välineet nielevät helposti useamman kymmenen euroa vaikka ovatkin kertainvestointi ellei kukaan varasta niitä.

Lajikkeesta, kasvuolosuhteista (lämpötila ja sade) ja ruton esiintyvyydestä riippuen satoa 10 kg:sta saadaan noin 50–100 kg, mutta useimmilla sato taitaa jäädä korkeintaan 60 kiloon. Ilman rutontorjuntaa sadon hinnaksi ilman muita kuluja tulee 23 euroa ja kilohinnaksi vastaavasti 0,38 euroa.

Jos rutto alkaa näivettää varsistoa jo heinäkuussa (niin kuin usein käy), sato jää 60:ta kiloa pienemmäksi ja kilohinta nousee.

Jos ruttoruiskutuksia joudutaan tekemään, kilohinnaksi tulee 0,63 euroa. Jos perunoita ja lannoitetta ostetaan pienempi määrä, perunoiden kilohinta tulee vielä kalliimmaksi.

Jos sattumoisin tulee suurempi sato, perunoiden säilyttäminen syksyllä voi tuottaa ongelmia. Ne vaatisivat muutama-asteisen kostean säilytyspaikan, jotta ne säilyisivät vuoden loppuun. Kasvupaikassaan ne tosin säilyvät hyvin, mutta kun maa alkaa jäätyä, niitä ei voi enää pitää maassa.

Perunoiden hinta kaupassa vaihtelee, mutta suuremmassa pakkauskoossa niitä voi saada jopa edullisemmin kuin mitä hinnaksi tulee itse kasvattaen. Lisäksi säästyy usean kymmenen tunnin työ.

Harrastuksen kannattavuus on kahden tekijän – siemenperunoiden sekä lannoitteen hinnan (A) ja sadon määrän (B) – osamäärä (C). Matemaattisesti esitettynä: A / B = C. Kyse on osamäärän C minimoisesta, mikä onnistuu vain pienentämällä muuttujaa A ja/tai suurentamalla muuttujaa B.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti