perjantai 2. lokakuuta 2015

Vanha Afrikan kartta

Kansalliskirjaston asiantuntija totesi seuraavasti omistamastani Afrikan kartasta: ”Omistuksessasi on maantieteellisesti mielenkiintoinen vanha kartta Afrikasta, joka kuvaa sen ajan tietoutta ja käsityksiä Afrikasta. Englantilaiset Thomas Bowen ja hänen isänsä Emanuel Bowen olivat tuotteliaita kartan tekijöitä ja karttakauppiaita 1700-luvun puolivälissä ja loppupuolella.”

Kartta on painettu vuonna 1777 Englannissa, ja sillä on ikää melkein 240 vuotta.


Nykyisin Etelä-Afrikkana tunnetulla alueella ei ole lainkaan sisämaan kaupunkeja. Joitakin rannikolla sijaitsevia paikkoja on merkitty karttaan. Kuten kartassa näkyy, aluetta asuttivat hottentotit, joille kävi kuten monille Amerikan intiaaniheimoille: ne saivat väistyä valkoisen miehen tieltä ja niiden kohtalona oli nimenomaisesti sukupuutto. Nykyisin Etelä-Afrikassa asuvien mustien esi-isät olivat lähtöisin pohjoisempaa ja olivat siis samanlaisia siirtolaisia kuin britit ja hollantilaiset.


Päiväntasaajan kohdalla on suuri alue, joka on nimetty ”Unknown Country”. Valkoiset tutkimusmatkailijat eivät olleet vielä ehtineet sinne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti