torstai 23. helmikuuta 2017

Oulu ennen – 5

Kartta vuodelta 1978 kertoo, millainen Tuira oli ennen suuria muutoksia. Vuoden 1961 karttaan verrattuna (Oulu ennen – 2) Valtatien pohjoispuolen puutalot oli jo ehditty jyrätä maan tasalle odottamaan 9-kerroksisten talojen rakentamista. Tuiran kenttä oli myös jo kadonnut.

Kartassa näkyy Tulliväylän luonnostelma. Vielä 1978 Valtatie jatkui Laanilaan päin lähes rautatiehen asti. Tultaessa etelästä päin Rautasillan ylittämisen jälkeen saattoi kaartaa vasemmalle Koskitielle, jonka alussa oli puutaloja, jotka oli myös jo jyrätty maan tasalle.


Alalaanilantie oli siitä mielenkiintoinen tie, että siinä oli kaksi toisistaan erillään olevaa erisuuntaista kaistaa, joiden alapäässä sijaitsi leikkipuisto. Kuusamoon päin mentäessä Valtatie ylitti rautatien. Nykyisin ajetaan rautatien alitse.

Moni kartan teistä on myös kadonnut. Tuiran Tapuli, josta on joskus ollut jotakin juttua, sijaitsi osoitteessa Valtatie 30 Tuiran toria vastapäätä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti