keskiviikko 9. elokuuta 2017

Kaleva: Poliisilla rikostutkinta Asmo-laturista

Kaleva kertoo myös tästä käynnistyvästä rikostutkinnasta.

Oulun poliisilaitos aloittelee rikostutkintaa Asmo-laturin keksijänä tunnetuksi tulleesta oululaisesta yrittäjästä Asmo Salorannasta. Tutkintapyynnön on tehnyt toinen oululainen yrittäjä.

Oulun poliisilaitoksen rikoskomisario Nina Similä kertoo toisen yrittäjän väittävän tutkintapyynnössään, että Asmo Saloranta olisi ottanut luvattomasti käyttöön hänen keksintönsä. Lisäksi hän väittää tämän johtaneen harhaan rahoittajia. Yrittäjä on toimittanut tutkintapyyntönsä liitteeksi runsaasti erilaisia asiakirjoja ja kuvia.

Poliisi ryhtyy tutkimaan tapausta törkeänä petoksena.

Asmo Saloranta sanoo olevansa hyvin ihmeissään tutkintapyynnöstä ja poliisitutkinnan alkamisesta.

– On aika hurjan kuuloista. Ihmetyttää kovasti, hän kuvailee.

Salorannan mukaan Asmo-kännykkälaturissa ei ole mitään osaa, joka olisi keksitty.

– Siinä käytetään normaaleja laturin osia. Tämä on ihan käsittämätön juttu.

Poliisitutkinnasta kertoi sunnuntaina Iltalehti.


Tämä on hieman outoa: ”Salorannan mukaan Asmo-kännykkälaturissa ei ole mitään osaa, joka olisi keksitty.”

Jos siinä ei olisi mitään keksittyä, miksi sille oli sitten haettu patenttia? Mitään state of the art -juttuja ei voi patentoida.

9 kommenttia:

  1. Jos on tiedetty että siinä ei ole mitään keksittyä ja on silti päätetty hakea patenttia (oletettavasti jotta patenttiselvityksen ajaksi saisi statuksen patent pending, jonka asiaa ymmärtämättömät saattavat tulkita tarkoittamaan että patentti on myönnetty), kuinka on voitu pitää varmana että patentti myönnetään, kuten yrittäjä on itse eri yhteyksissä kertonut? Vai onko tämä juurikin yksi todiste siitä että harhaanjohtaminen (tältä pieneltä osalta, sopassa paljon muutakin) on ollut täysin tietoista?

    VastaaPoista
  2. Voit ottaa jonkin olemassa olevan patentin, kopioida osan siitä ja hakea sille patenttia. Nyt voit väittää hakeneesi ”keksinnöllesi” patenttia, ja jos löydät jonkin ääliötoimittajan, hän uutisoi, että olet patentoinut keksintösi. Sitten kun patenttivirasto käsittelee hakemuksen ja tutkii olemassa olevia patentteja, vilppisi tietenkin huomataan, mutta tuon ajan 1–2 vuotta, voit valehdella ”patentoineesi” (varastamasi) innovaation – ja Kaleva levittää ilosanomaasi.

    VastaaPoista
  3. Taaskaan ei tiedä mitä tästä pitäisi ajatella... miten VOI OLLA MAHDOLLISTA että yrittäjä päästää tuollaisen sammakon suustaan??? Hupsista heijaa, tässä ei ole mitään uutta mutta o-ou olisiko tätä kannattanut sanoa ääneen kun meillä on ollut mukamas se patentti---?? Menee yli ymmärryksen.

    VastaaPoista
  4. mikä show. onneksi totuus ei pala keksityssä tulessakaan!

    VastaaPoista
  5. miten muuten päätetään tutkintanimeke, onko se asian virellepanijan määritelmä vai onko poliisi ottanut kantaa nimen valinnassa siihen vaikuttaako tapaus annettujen todisteiden valossa petokselta vai törkeältä petokselta?

    VastaaPoista
  6. Lukijan mielipiteessä: Tulevaisuuden näkymiä puhuttiin kaupungilla kiertävistä ”hurjista huhuista”. Ne tarkoittivat varmastikin sitten tätä..?

    Videolla laulava Matti Hytönen istui vankilassa 18,5 vuotta, joten hän tiesi, miltä tuntuu, kun ”jokainen hetki on samanlainen”.

    VastaaPoista
  7. Vieläköhän Eero Aarnio haluaa olla tekemisissä tuon rikollisen kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hän ole rikollinen. Hän on rehellinen ja reipas yrittäjä, jonka sana on todisteita ja viranomaislausuntoja uskottovampi.

      Siis näin väitti Kyösti Karvonen, erään mainoslehden päätoimittaja.

      Poista
  8. ”Tärkeä fakta on, että uutisointi latureista ja akuista aiheutuneista tulipaloista on lisääntynyt merkittävästi viime aikoina.”

    VastaaPoista