maanantai 12. helmikuuta 2018

Suuresta pyramidista löydettiin ennen tuntematon tila

Blogi kertoi kaksi vuotta sitten käynnistyneestä tutkimuksesta, jossa radiografian avulla yritettiin selvittää, sisältyykö suureen pyramidiin aikaisemmin tuntemattomia sisätiloja (kammioita tai käytäviä).


Mittaukset ja niiden tulkinta saatiin valmiiksi viime vuoden lopulla. Sen mukaan Suuren gallerian yläpuolella sijaitsee suuri tila, jonka mitoista ja kallistuksesta ei ole täyttä varmuutta. Joka tapauksessa siellä on tila, jonka tiheys poikkeaa ympäröivän hiekkakiven tiheydestä.


Blogissa on kerrottu aiemmin ranskalaisen Jean-Pierre Houdinin esittämästä teoriasta pyramidin rakentamistavasta. Teorian mukaan pyramidin sisässä kiertää nouseva käytävä, jota käytettiin apuna pyramidin yläosan rakentamisessa. Nyt valmistunut tutkimus ei kuitenkaan taida vahvistaa Houdinin teoriaa, koska käytävien olisi pitänyt näkyä tutkimustuloksissa.

Koska löydetty tila sijaitsee niin kaukana Suuren gallerian yläpuolella, sen todentaminen voi olla erittäin vaikeaa. Vaikka sinne voitaisiinkin nähdä, se tuskin selvittäisi pyramidin rakentamistapaa, joten voidaan sanoa, että Khufun pyramidi saa edelleenkin säilyttää salaisuutensa.