torstai 26. huhtikuuta 2018

Certum Phonen uusi taktiikka

Zero Reception on kohdannut totuuden: ”Suomalaispuhelin floppasi rajusti jo ennen julkaisua – uusi malli työn alla”

”Meille on tullut palautteen perusteella hyvin selväksi, että meidän pitää tehdä muutoksia puhelimeen, sanoo Zero Receptionin toimitusjohtaja Janne Knuutinen.”

”Ensimmäinen Certum Phone on nyt hylätty. Sen sijaan suunnitelmia aikaistetaan seuraavan mallin tuomiseksi tarjolle nopeammin.”

”Meillä oli tarkoitus esitellä markkinoille tietoturvallisuuteen keskittyvä puhelinmalli loppuvuodesta, mutta tilaus sille tulikin aikaisemmin.”

”Uuteen puhelimeen luvataan hintaluokassaan ennennäkemättömiä tietoturvaominaisuuksia, joita Knuutinen ei vielä kommentoi enempää. Komponentit on päivitetty, ja muotoiluun on panostettu enemmän.”

”Kuuluvuus on yhä ihan selkeästi se pääominaisuus. Parhaan mahdollisen kuuluvuuden aikaansaaminen voi olla nyt haasteellista. Siinä voidaan pikkuisen hävitä, mutta pystymme kuitenkin tarjoamaan huomattavasti kilpailijoita paremman ratkaisun, toimitusjohtaja linjaa.”

[Lainaukset: Ilta-Sanomat]

Tämä on uskomatonta selittelyä. Kun kerran ”maailman parhaan kuuluvuuden” tarjoava puhelin ei kelvannut kenellekään, miksi ihmeessä ZR:ssä kuvitellaan, että ”maailman (tieto)turvallisin” puhelin kiinnostaisi ketään se enempää?

Näyttää siltä, että sama CP ei voi olla yhtä aikaa sekä ”maailman parhaiten kuuluva” että ”maailman turvallisin” puhelin. Mutta miksi on näin? Miksi ne ovat toisensa pois sulkevia?

Jos ZR yrittää uudelleen Indiegogossa tai Kickstarterissa, kohtalo tulee olemaan samanlainen: naurunalaiseksi joutuminen.

99 prosentin todennäköisyydellä CP:stä ei koskaan tule mitään. Suuret valmistajat hallitsevat markkinoita, ja niiden osaaminen ja resurssit ovat aivan toisella tasolla kuin pienen oululaisyrityksen – huolimatta sen ”Nokia-taustasta”.

Ilta-Sanomissa kerrottiin Turing Phonesta, josta ei kahden yrityksen jälkeen tullut juurikaan mitään. Toistuuko historia CP:n kohdalla?


Loppukevennyksenä Sparks esittää kappaleen This Town Ain't Big Enough For Both Of Us


1 kommentti:

  1. Toinen maailman(ja avaruuden)valloittaja, Cohu Experience aka Space Nation, lähestyy tilikauden loppua jolloin 84 Miljoonaa piti olla voittotilillä.

    Näyttää siitä, että se on lähinnä 840€. Downloadcounter näyttää edelleen 1000, kun sillä pitää olla 100.000-3.000.000 käyttäjää päivässa. Suunnilleen sama suhde siis kuin Certum Phonella, <0,1% tavoitteesta.

    Toisaalta, jos haluaa osallistua avaruuslennon arvontaan, todennäköisyys on yhä suuri jokaiselle.

    VastaaPoista