keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Valkee Las Vegasissa

(Otsikko voisi kuulua myös: ”Meidän poikamme Amerikassa”.)

Valkee esitteli viime viikolla korvavaloaan CES 2106 -messuilla Las Vegasissa. Kyseessä olivat kansainväliset kuluttajaelektroniikkamessut, joilla valmistajat voivat esitellä kuluttajille suunnattuja tuotteitaan, joilla on jotakin tekemistä elektroniikan tai tietotekniikan kanssa.

Koska kyseessä oli näinkin merkittävät tapahtuma ja mukana olivat urheat Oulun pojat, tuntuu suorastaan oudolta tai melkein jopa rikolliselta, että Kaleva ei tehnyt juttua tapahtumasta. Onko Kalevan ja Valkeen väleille tapahtunut jotakin..? Oliko toimituksessa viimeinkin huomattu, miten Valkee oli vedättänyt ja käyttänyt sitä hyväkseen..?

Kyseessä on suunnaton tapahtuma, jossa on kaikkiaan 25 eri esittelytilaa, joista useat ovat pinta-alaltaan suurten hallien kokoisia. Esittelijöitä lieneekin tuhansia.

Alla oleva kuva antaa summittaisen kuvan alueen laajuudesta.


Valkee esitteli HumanScammeria Sands Expo -rakennuksen toisessa kerroksessa (lila). Ja kun kerran Amerikassa ollaan, dollarien määrä ratkaisee: mitä enemmän maksat, sitä paremman esittelytilan saat.


Sisäkuva kertoo, miten paljon esittelykojuja rakennuksessa on. Valkeen kioski on merkitty sinisellä pallolla. Se yksinkertaisesti hukkuu muiden joukkoon.


Tarkempi kuva näyttää Valkeen kojun pienuuden.


Valkeen ”yläpuolella” esitteli tuotettaan 12 Labs, josta paljastuu mielenkiintoista tietoa. 12 Labs on vuonna 2014 perustettu ”yhden ihmeen” yritys, jonka tuote on ”Applause”. Siinä on paljon samaa Valkeen kanssa...


Sivulla todetaan: ”Applause is the perfect app to help you lose weight.” Toisaalla kerrotaan lisää: ”Applause is the most effective tool in your battle to lose weight. (And unlike other weight loss programs, we fit in the palm of your hand.)”

12 Labsin hengentuote on älypuhelimessa toimiva sovellus, joka (valmistajan väitteiden tai toiveiden mukaan) auttaa pääsemään eroon liioista läskeistä, eli kyseessä on painonpudotusohjelma.


Tästä tulee mieleen blogissa jokin aika sitten kerrottu ex-valkeelaisen kehittämä älypuhelinsovellus, joka mittaa keinovalon välkeen määrän. Tätäkö on alan tulevaisuus: keksitään toinen toisiaan typerämpiä puhelimessa pyöriviä sovelluksia, joilla ei tosi asiassa ole mitään hyödyllistä käyttöä..?

Valkeen HumanScammer (os. HumanCharger) oli päässyt Vegasissa arvoiseensa seuraan. Sanottakoon kuitenkin selvyyden vuoksi, että suuri osa messuilla esitellyistä tuotteista on hyödyllisiä, mutta ainahan kuoritun viljan joukkoon jää jokin akana.

Valkee mainosti CES 2106 -tapahtumaa Pohjois-Amerikan Facebook-sivullaan. Kuten kuvasta on havaittavissa, ”Valkee-faneja” ei ole kovinkaan paljon.


Sivun saa näkymään käyttämällä Yhdysvalloissa sijaitsevaa proxya

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti